Sain verottajalta kirjeen. Selvityspyyntöjä tulee usein. Osaan näköjään sotkea verosihteerien pasmat alvariinsa.
Tällä kertaa ukaasin aiheena oli se, että olen kehdannut lähettää kyseiselle putiikille muikean summan rahaa.
”Verohallinnon käytettävistä olevista tiedoista ei selviä, millä perusteella olette täydentänyt ennakoita.”
Niinpä virasto penää nyt selitystä, miksi ihmeessä olen tunkenut heidän tililleen ylimääräistä pätäkkää. Viesti päättyi tavalliseen tapaan uhkaukseen: mätkyjä on luvassa, jos en tottele.
Hupaisaa kyllä, olen lähettänyt virkamiehille jo kaksi kertaa selvityksen aiheesta. Tai olen oikeastaan maksanut tilitoimistolle satoja euroja siitä, että he paikkaavat verottajan sisäisiä tietokatkoja puolestani.
Lähetinkin kärttyisän sähköpostin, jonka voisin tiivistää kysymykseen ”mitä nyt taas?” Kävi ilmi, että henkilökohtaisesta veroilmoituksestani on puuttunut liite 9A.
No selvä, olen siis sössinyt. Mutta väkisinkin tuli mieleen vanha englantilaisperäinen vitsi ranskalaisista.
Ministeri antoi avustajalleen tehtävän. Tämän piti kirjoittaa ratkaisuehdotus yhteiskunnalliseen kriisiin.
Kun raportti oli valmis, ministeri tutki sitä otsa kurtussa:
”Erinomaista. Tämä idea toimii varmasti käytännössä. Mutta onko varma, että se toimii myös teoriassa?”
Olin kuvitellut sinisilmäisesti, että verottajan perimmäinen tehtävä on kerätä rahaa. Mutta sekin tuntuu olevan rikos, jos joku maksaa pyytämättä ja yllättäen.
Byrokraatille prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos.
