Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Mesimarja ei kuulu köyhille

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Luin Talouselämästä (11/2013) jutun Mesimarja yrittää kasvuloikkaa. Artikkeli kuvasi kaikki katastrofin ainekset.

Me hölmöläiset luovumme arvokkaista aarteistamme puoli-ilmaiseksi kerta toisensa jälkeen.

Ensin dumppasimme kaivosoikeudet ulkomaille. Seuraavaksi menevät ainutlaatuiset luonnontuotteet polkuhintaan.

Tarina veti itkun partaalle. Suomipoika ei tunnista bisnestilaisuutta, vaikka se lätkisi lahnalla naamaan.

Mesimarjasta pitäisi ilman muuta rakentaa maailman kallein herkku. Kaikki oireet osoittavat, että se onnistuisi helposti.

Mahtavalta maistuvan villimarjamme kilohinta on nykyisin parhaimmillaankin vain sata euroa. Vaikka viljelyä on yritetty jo 60 vuotta, koko sato on vain 5 000 kiloa vuodessa.

Sehän on loistava uutinen! Mitä niukempi hyödyke, sitä arvokkaampi se on.

Itä-Suomen yliopiston tutkija Harri Kokko kertoo mielenkiintoisen esimerkin:

”Eräs yrittäjä sai Sveitsistä soiton, jossa kysyttiin, onko teillä sitä mesimarjaa yhtään varastossa. Koska vastaus oli myöntävä, jo seuraavana päivänä Rissalan kentälle laskeutui venäläinen kone noutamaan marjoja – ostettavaksi liikeni tosin vain 10 kiloa.”

Olen ollut tuotteistamassa myös yksityisjettien lentopalveluja. Voin kertoa, että marjanhakukeikka Sveitsistä Rissalaan maksoi sellaiset kaksikymmentätuhatta euroa.

Toisin sanottuna ostaja oli valmis maksamaan mesimarjasta yli 2 000 euroa kilolta!

No mitä suomalaiset kuitenkin tekevät? Tässä vaiheessa purskahdin jo vollottamaan kovaan ääneen.

”Koska mesimarja on yli kymmenen kertaa kalliimpaa kuin useimmat muut metsämarjat, jalostajien pitää tinkiä katteista.”

Ei jumalauta. Mistään muualta maailmasta ei löydy vastaavaa määrää tyhmyyttä.

Kun esimerkiksi Lignell & Piispanen voisi myydä maailman ylivoimaisesti kalleinta likööriä, firman omistaja talousneuvos Hemmo Rossi naureskelee näin:

”Jos hinnoittelisimme oikein, yhden todella kallin pullon vuosimyynnillä ei muodostuisi bisnestä.”

Ei voi mitään: me täällä Länsi-Siperian rannikolla olemme järkyttävän sinisilmäisiä tolvanoita ja juntteja.

Rossi ei ole ilmeisesti kuullut niukkuuden laista koskaan. Mitä kalliimpi harvinainen luksustuote on, sitä suuremmaksi sen kysyntä tietysti kasvaa.

Japanilainen Seki saba -makrilli oli vielä 1980-luvun lopulla pelkkää roskakalaa. Sen kappalehinta mateli 7 eurossa niin, ettei taksa kattanut edes kalastajien kustannuksia.

Nykyään sama otus on arvokasta herkkua, johon on varaa vain rikkailla. Se johtuu yksinkertaisesti itse keksityistä rajoituksista.

    1. ”Oikeat” kalat oli pyydystettävä tietyltä alueelta.
    2. Kalastaja saa käyttää vain tietynlaista vapaa.
    3. Verkkokalastus on kielletty, koska se vahingoittaa saalista.
    4. Vonkaleet on teurastettava tietyllä tekniikalla.
    5. Edes vaakaa ei saa käyttää, koska punnitseminen saattaisi vahingoittaa makrillia.

Näiden niukkuutta korostavien sääntöjen avulla Seki saban hinta paukahti hetkessä katosta läpi. Siitä tuli arvokas brändi.

Mitä tämä kaikki tarkoittaisi sovellettuna mesimarjabisnekseen?

    1. Vain suomalainen mesimarja on aito ja oikea. Muut ovat surkeita rupukopioita.
    2. Marjat on poimittava käsin yksitellen. Niitä ei saa poimia koneellisesti.
    3. Marjat myydään kappaleittain. Yhden marjan hinta on 25 euroa.
    4. Marjoja ei missään tapauksessa pakasteta. Ne myydään vain tuoreina.
    5. Mesimarjat toimitetaan ympäri maailmaa jäähdytetyissä erikoispakkauksissa DHL-pikarahtina.

Tavoitteena pitäisi olla selkeästi yksi maailman kalleimmista herkuista. Se kilpailisi kevyesti samassa sarjassa kuin vaikkapa ranskalaisten suojattua Champagne-nimeä kantava merkkituote.

Suomalaisia riivaa sisäsyntyinen pakko myydä halpaa köyhille. Mesimarja pitäisi brändätä miljonäärien marjaksi.

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

7 kommenttia

  1. Anteeksi vajavainen sisälukutaitoni mutten ymmärrä tätä lausetta vaikka olen sitä tovin jo tuijottanut: ”Koska mesimarja on yli kymmenen kertaa kalliimpaa kuin useimmat muut metsämarjat, jalostajien pitää tinkiä katteista.”
    – Ainakin oma kokemukseni myynnistä ja hinnoittelusta on opettanut että mitä kalliimpi hinta sen helpompaa on katteen suojaaminen. Vaikka joutuisi tulemaan hinnassa vastaan niin silti jää jotain kouraan.

    Täällä Espanjassa seuraan mielenkiinnolla kiinteistöbisnestä. Pankeilla on noin 1milj. myymätöntä, käsiin jäänyttä asuntoa mutta silti uusia rakennetaan taas kohtuuvauhtia ja niiden kauppa käy, ostajina venäläiset ja pohjoiseurooppalaiset. Uudet rakennetaan aikoja sitten varatuille tonteille jotka ovat lähellä rantaa. Koska uusia, merinäköalalla varustettuja on huomattavasti vähemmän kuin ”huonommalla” sijainnilla siunattuja on uusien hinta käytännössä 2-3 kertaa korkeampi eikä niissä ole mitään tinkivaraa. Niukkuus pitää katteet kohdillaan.

    1. Tuijotin samaa virkettä silmät spiraalilla minäkin. Siinä bisnesmahdollisuus möllöttää, mutta suomalainen alkaa saman tien hyvittää jotain merkillistä syyllisyyttään. Siis ettei vain tulisi riistetyksi venäläisiä miljonäärireppanoita.

    2. ”Koska mesimarja on yli kymmenen kertaa kalliimpaa kuin useimmat muut metsämarjat, jalostajien pitää tinkiä katteista.”

      Ymmärtääkseni tässä tarkoitetaan sitä, että jalostaja (Tässä tapauksessa Lignell & Piispanen) ostaa mesimarjaa kalliilla ja joutuu/haluaa myydä lopputuotetta, eli jalostetta, edullisesti.

  2. Tämä on meidän suomalaisten ongelma, hinnoittelu, ei uskalleta ottaa hintaa edes silloin kun on mahdollisuus. Tällaisia tuotteita meidän pitäisi viedä kovalla hinnalla ja suojata kuten shamppanja.

  3. Kaivoksista muuten sen verran, että Yhdysvalloissa on edelleen voimassa 1860-luvulla säädetty laki jonka mukaan liittovaltion mailta kaivetusta malmista ei tarvitse maksaa mitään rojalteja ja liittovaltio maksaa hylätyn kaivoksen jälkihoidon ja mahdolliset saastepuhdistukset. Lakia on toki koetettu kumota, mutta isolla rahalla lobaten pystyy edistämään tai säilyttämään mitä tahansa järjettömyyttä.

    1. USA:ssa on tosiaan karuja kokemuksia. Kaivosbisnes on kannattavaa vain niin, että jälkisiivous jää veronmaksajien murheeksi. Järjestely on vetänyt osavaltioita konkurssin partaalle.

  4. kommentoin vain, että koska kirjoittaja on niin kärkäs arvostelemaan suomalaisia niin miksei hän itse tee itsestään rikasta, me suomalaiset kyllä osaamme arvostella mutta emme osaa tehdä mitään itse

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.