Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Yritätkö ratkaista väärää ongelmaa?

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Liisa Välikangas on innovaatioiden johtamisen professori Aalto-yliopistossa ja Hankenilla. Kauppalehti julkaisi hänestä monen aukeaman laajuisen haastattelun joulukuun alussa (Optio 5.12.2013).

Innovaatioproffan mukaan on tieteellisesti todistettu, että ihminen keskittyy niukkuuden poistamiseen kaiken muun kustannuksella. Siis jos esimerkiksi nälkä riivaa, ajatukset alkavat pyöriä vain seuraavassa ateriassa.

”Tutkimuksessamme Aallossa sama ongelma näkyi siten, että teollisuusyrityksen johto yli 15 vuoden seurannassa kiinnitti huomiota aina samoihin asioihin. Tämä lähestymistapa on itseriittoinen, näköalaa kaventava ja johtaa ennen pitkää umpikujaan. Tuotetaan siis tavallan itse niukkuutta, eikä pystytä irrottautumaan umpikujasta, johon ajattelu on vienyt.”

Välikankaan kommentti kuvaa aika hyvin sokeutumista, joka iskee jokaiseen jossain vaiheessa. Kun oma bisnes käy liian tutuksi, tiedon taakka rampauttaa aivot.

Professorin seuraava tokaisu oli kuitenkin se, joka todella pysäytti.

”Jos ongelman ratkaisemiseen ei ole resursseja, ollaanko silloin ratkaisemassa väärää ongelmaa?”

Oletan, että Välikangas tarkoitti resursseja aivan konkreettisesti – siis ettei hän päivitellyt (pelkästään) johtajien vaatimattomia hengenlahjoja.

Resurssiongelma näkyy kaikkialla koko ajan:

    1. Isot asiakkaani ovat saneeranneet löysät pois. Kaikki väittävät huhkivansa kuin viimeistä päivää. Monet järkevätkin projektit hyytyvät, koska kukaan ei ehdi tehdä mitään uutta tai ylimääräistä.
    2. Pienissä yrityksissä kapasiteetti on tapissa tietysti aina. Ei-kiireiset työt jäävät asiakasprojektien jalkoihin. Tuotekehitys saa odottaa, markkinoinnista puhumattakaan.
    3. Julkisella puolella on kuulemma mahdotonta tehostaa töitä. Byrokratia on tullut valmiiksi. Tosin kulut kasvavat vuodesta toiseen.
    4. Kotona vasta tiukkaa onkin. Työt ja velvollisuudet nakertavat hyvää tv:n katseluaikaa niin, ettei suomalainen ehdi nukkua tarpeeksi.

Jokainen tuntee sanonnan, että lopulta organisaatioelukka ylenee asemaan, johon hän ei ole enää pätevä. Voisiko tätä samaa ajatusta soveltaa yrityksiin?

Jokainen organisaatio ajautuu lopulta tekemään jotain, johon se ei pysty.

Koko syksyn riehunut laatukeskustelu tukee ajatusta. Suomalaiset turaavat niin huonolaatuisia tuotteita ja palveluja, etteivät ne kelpaa (etenkään vientiin) edes ilmaiseksi. Sikäli iso osa lamastamme on aivan itse aiheutettua.

Tästä taas on lyhyt matka ajatukseen, että suomalaiset arvostavat liikaa kirjasivistystä. Aalto-yliopiston professori Vesa Puttonen pohti asiaa joulukuussa (TE 44/2013) näin:

”Ikäluokat ovat pienentyneet dramaattisesti 20 viime vuoden aikana, mutta opiskelupaikkoja on vain lisätty. Liian suuri osa ikäluokasta korkeakoulutetaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.”

Pelkään, että viimeistään akateeminen koulutus pilaa monta (alun perin maalaisjärkistä) ihmisistä mutkikkaasti ajattelevaksi snobiksi. Korkeakoulututkinnon hankkineen asiantuntijan ego ei taivu siihen, että hänen ylivertaisen osaamisensa tulisi tähdätä johonkin yksinkertaiseen.

Huomaan ilmiön myös omissa hommissani. Lähes kaikki tuotekehitykseksi luokiteltava työni vain sotkee palvelujani. Fiksuimmatkin asiakkaat putoavat kärryiltä.

Yritän esimerkiksi jatkuvasti keksiä, miten aivan tavallisen koulutuspäivän voisi mutkistaa jotenkin hienommaksi. Traagista kyllä, yksikään asiakkaani ei ole koskaan toivonut mitään sellaista. Hienosteluni kumpuaa ihan jostain muusta.

Onneksi on olemassa yksi yritystoiminnan laji, jota jatkuva resurssipula ei ahdista. Tarkoitan startup-yrityksiä.

Oletko joskus tavannut vaikkapa hiljattain tyhjästä putkahtaneen pelifirman vetäjän? Hän pitää resurssipulaa maailman luonnollisimpana asiana. Hänen työnsä tähtää vain ja ainoastaan siihen, että hän kaivaa niitä puuttuvia resursseja vaikka kannon alta.

Pitäisikö yrityksesi vaihtaa ongelmaa? Kannattaisiko ratkaista jotain yksinkertaisempaa?

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

11 kommenttia

  1. Suomalaisten kekseliäisyyttä ongelmien synnyttämiseksi ei tosiaan pidä väheksyä. Luulin ennen että Suomeen ei haluta tyhjätaskuja rasittamaan kansantaloutta, ja että ulkomaisia investointeja ei ollut varsinaisesti liikaa.
    Nyt ongelmaksi on kuitenkin ehtinyt muodostua ”ETA-alueen ulkopuolelta” tulevat ihmiset jotka haluavat ostaa kiinteistöjä Suomesta eli kantaa muualla tienattuja rahoja Suomeen.

    Onneksi 101 kansanedustajaamme on ollut valppaana ja aloittanut toimet moisen riesan kitkemiseksi lakialoitteella, jolla rajoitettaisiin tätä röyhkeää rahan kantamista maahan.

    Tyhmempi olisi masinoinut ohjelman jolla pyrittäisiin kaupallistamaan viimeisetkin asumattomat korpimaat lomakeitain ja ”ETA-alueen ulkopuolisia” houkuttelevin palveluin.

    1. Toisin päin homma kyllä toimii: Suomessa on lähes 20 000 ulkomaista opiskelijaa, joista yli puolet tulee Euroopan ulkopuolelta.

      Verovaroistamme maksettu koulutuspalvelu on kelvannut hyvin, koska opiskelijoiden määrä on kaksinkertaistunut 10 vuodessa. Opetusministeriön kansliapäällikön Anita Lehikoisen mukaan ”ulkomaisten asiantuntijoiden ja opiskelijoiden määrää kannattaa vielä lisätä”. (HS 24.10.2013)

      Itselleni tosin jäi Lehikoisen kommentista hiukan hämäräksi, miksi nuo kaksi täysin toisistaan poikkeavaa ryhmää piti tunkea samaan nippuun.

  2. Helpostihan sitä lähtee askartelemaan ”jotain ihan muuta” – näinä aikoina, kun erikoistuminen on pop, alkaa se oma perusmuotoinen esitys tuntua vähän pliisulta.

    Ei siitä ole kovinkaan kauan, kun olin suunnittelemassa luentoani ja mietin että jokin visailu kuuluisi tähän kohtaan – kunnes hoksasin, että minähän itse vihaan niitä. Miksi siis kiduttaisin muita? Sitten äkkäsin, että olin yrittänyt lähteä hakemaan jotain ”todella erilaista”, ihan turhaan. Kukaan ei ole koskaan valittanut vaikka ei olisikaan ollut jotain rytmitanssia osana tekijänoikeusluentoa.

    Tavallaanhan tämä ei edes ole väärän ongelman ratkaisemista, vaan sitä, että keksitään jokin ongelma, joka ei oikeasti edes ole ongelma ja sitten lähdetään taistelemaan sitä keksittyä ongelmaa vastaan. Onko ihmekään, ettei tunnu toimivan?

    Toisaalta, väärän, liian vaikean ongelman ”ratkominen” voi sekin olla vapauttavaa. Mitään ei tarvitse tehdä, sen kun vain kieriskelee siinä, miten vaikeaa ja kamalan monimutkainen tämä ongelma nyt onkaan…

    1. Aina joskus tulee vastaan hittituotteita, joita asiakas ei osannut pyytää. Niitähän on pakko vain tarjota oma-aloitteisesti. Se sitten ohjaa keksimään kaikenlaisia lumeongelmia ratkottavaksi.

      Perinteinen luento hylkii yllättävän tehokkaasti uudisteita. Esimerkiksi kaikki sähköiset palautehimmelit ja Twitter-seinät aiheuttavat niin paljon hässäkää, että useimmat luopuvat niistä heti ensimmäisen kokeilun jälkeen.

  3. Ei ihminen (etenkään palkansaaja) ole niin tyhmä, että se menisi ilmoittautumaan pomolleen (tai puolisolleen), että ”hommani on nyt tehty, pärjäätte paremmin ilman minua, pakkaanpa tästä kamani, heippa”. Mielummin sitä jää keksimään jotain uusia ongelmia ja rakentaa niistä itselleen pesän. Tähän kun yhdistää tuon esiin nostamasi ylikoulutuksen, niin soppa on valmis.

    Mikrotasolla tämä näkyy vaikka siten, että ne työntekijät, jotka eivät syystä tai toisesta viihdy kotona, jäävät toimistolle puuhailemaan. Yleensä tuloksena ei ole mitään briljanttia, vaan lähinnä lisää ongelmia kaikille – asioita, jotka aiemmin eivät olleet ongelmia.

    1. Totta tupiset! Itse kehitettyjen ongelmien huippulahjakkuus oli aikoinaan eräs duunikaverini, kun olin teekkarina Oulujoki-yhtiöiden voimalaitoksilla kesähommissa.

      Sälli kiersi laitoksen jakoavaimen kanssa aamupäivällä ja löysäsi erinäisiä pultteja ja muttereita. Sitten iltapäivällä hän raahusti saman kierroksen ja kiristi kaikki pultit & mutterit taas kunnolla.

      Näin töitä riitti jokaiselle päivälle ihan varmasti.

  4. Jokaisen hallinnollisen organisaation tärkein tavoite on säilyä hengissä. Seuraava tavoite on kasvaa. Jos näiden jälkeen vielä voimia ja resursseja riittää, voidaan toteuttaa alkuperäistä missiota. Tästä johtuen mikään organisaatio ei koskaan itse tehosta toimintaansa tai – luoja paratkoon! – lopeta toimintaansa tarpeettomana vaan kasvaa, paisuu ja pöhöttyy. Työkkäri ja kela tulee ensimmäisinä mieleen.

  5. Ihminen on jännä kun se elää niin paljon mielikuviensa varassa. Muutenhan sitä olisi vaikeaa unelmoida ja motivoitua tekemään asioita. Toisaalta tämä myös johtaa siihen, että yritetään toteuttaa niitä mielikuvia vaikka totuuspohja puuttuisi. Yritetään päästä elokuvaratkaisuun jossa kaikilla on kivaa ja itse on tietenkin kaiken hyvän lähde.

    Niinpä sitä miettii erilaisia unelmaratkaisuja kirjoittamisen tai tuikitavallisen luennon vaihtoehdoksi. Kirjoittaminen ja luennointi kun voi olla niin tappavan tylsää ja tavallista. Syntyy fetissi muotoon. Kutkutellaan muiden ihmisten unelmia. Sisältö tosin helposti unohtuu. Uutta muotoahan on helpointa myydä, sillä ketä kiinnostaa ostaa tylsä luento. Jari Parantaisen luento toisaalta lupaa puhujasta kuulleelle jotain ihan muuta. Ja Jari Parantaisen extreme-tuotteistamisen luento Utsjoella on varmasti ihan mykistävän hieno kokemus, riippumatta sisällöstä.

    Toisaalta voihan se erilainen ja uusi muoto myös ihan vaan luvata vaihtelua arkeen ja rutiiniin tylsistyneille perusasiantuntijoille.

    1. Olen miettinyt miksi luen joskus ylipäätään blogeja.
      Tämä on kausittaista ja syitä on kaksi täysin päinvastaista.

      Ensinnäkin euforia onnistumisesta ja pieni palkkio itselle syventymällä hetkeksi blogiin.

      Toiseksi täydellinen epäonnistuminen ja sen jälkeisen ahdistuksen vertaistuen hakeminen jostain blogista.

      Kun näillä kahdella eri fiiliksellä lukee näitä samoja kirjoituksia niin huomaa itsestään aina saman piirteen. Nyökkäilen lukiessa, mutta päinvastaisille asioille.
      On täysin fiiliksestä kiinni miten saman asian ymmärtää haluamallaan tavalla.

      Eli tuo niukkuuden poistaminen on totta. Onko sille olemassa täysin vastakkainen tilakin. En tiedä miksi sitä kutsuisi.. Yltäkylläisyyden maksimoiminen??

    2. Nykyisin pelkään kuvaamasi kaltaisen ”mykistävän kokemuksen” tilaajia yli kaiken. Heillä on taipumusta markkinoida esityksiäni etukäteen niin, että paikalle vyöryy suorastaan hurmoshenkistä nostatusta odottavaa porukkaa. Pettymyshän siitä tulee.

      Kyse on odotustenhallinnasta. Hiukan eri sanoin markkinoituna sama sessio ylittäisi odotukset. Nyt se voi vain alittaa ne. Semminkin kun en ole läheskään Sarasvuon tasoinen saarnamies.

      Jos kuulijalla on bisnesongelma, esitykseni saattaa olla arvokas. Mutta jos hän hakee lääkettä kaamosmasennukseen, kunto on tilaisuuden jälkeen entistä huonompi. Lupaan hänelle kuitenkin vain verta, hikeä ja kyyneleitä.

  6. Olen samaa mieltä Puttosen kanssa siitä, että Suomessa korkeakoulutetaan liian suuri osa ikäluokasta. Joitain vuosia sitten muistan kuuleeni tavoitteita, joiden mukaan ”75 prosenttia ikäluokasta on korkeakoulutettava”. En usko, että 25% riittää tekemään kaikkia niitä töitä, jotka eivät korkeakoulutusta vaadi tai siitä hyödy merkittävästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

lehdon-kirittaja-koulutus
Jari Parantainen

Kirittäjä-palvelun tuotteistaminen johti 100-kertaiseen nopeuteen

Lehdon Kirittäjä-palvelun tuotteistaminen on vuoden tärkein projektini. Hankkeen tuloksena syntyi projektimalli, joka ansiosta toimitilan suunnitelutyö nopeutuu jopa satakertaiseksi perinteiseen tapaan verrattuna. Rakennus ehtii tuottaa jopa

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.