Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Kermankuorinta pelottaa demaria

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Katselin torstaina A-studiota, jonka otsikko oli ”Terveys myytävänä?” (12.11.2015). Toimittaja Jan Andersson veti keskustelua, joka koski sote-uudistusta ja terveyspalvelujen ulkoistamista.

Vieraina studiossa olivat Mikkelin keskussairaalan ylilääkäri Kati Myllymäki, terveysyrittäjä ja toimitusjohtaja Mikko Wirén Pihlajalinna Oyj:stä sekä kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta (sd) ja Paula Risikko (kok).

En ole taloustieteilijä. Hyvä niin, sillä jos olisin, pääni olisi räjähtänyt. Maarit Feldt-Ranta osoitti, miten heikosti demari ymmärtää edes ihan arkista ostamista ja myymistä.

Kansanedustaja taivasteli lähetyksessä noin 34 minuutin kohdalla näin:

”Käykö tässä niin, että jääkö valtiolle aina vastuu siitä palasta, joka ei ole kaupallisesti kovin houkutteleva tai jossa ei ole voiton mahdollisuutta? Ja sitten yksityisyritykset ottavat kermat päältä.”

Kermankuorinta on käsite, joka esiintyy vasemmiston puheissa usein. Tarkoitus on tietenkin vihjata, että yritykset jotenkin huijaavat asiakkaitaan.

Mutta miten niitä kermoja sitten käytännössä pääsisi kuorimaan?

Se on lapsellisen helppoa!

Jos esimerkiksi itse haluan kuoria kermoja, tuplaan vain koulusteni hinnat. Kaksinkertaistan firmani liikevaihdon saman tien. Voittoa kertyy ihan sikana.

Ainoa ongelma suunnitelmassani on otus, jota kutsutaan asiakkaaksi. Hän saattaa olla sitä mieltä, että uudet taksani ovat aivan törkeitä. Ostaja kieltäytyy tilaamasta palvelujani.

Käytännössä juoneni toimii juuri päinvastoin kuin demari oletti. Kermankuorinta loppuu ennen kuin se ehti edes alkaa. Jymymenestyksen sijaan tuleekin konkurssi.

Taustalla lienee ikivanha väärinkäsitys, että myyjä voisi määrätä hintansa. Niin ei tietenkään koskaan ole, jos kilpailevia vaihtoehtoja on tarjolla. Asiakas valitsee, keneltä hän haluaa ostaa.

En ymmärrä, miksi ihmeessä jokin sote-alue tilaisi keneltäkään ylihinnoiteltuja palveluja. Jos virkamies tuottaa laatua edullisimmin kuin yritys, totta kai on silloin kaikkien etu, että julkinen organisaatio hoitaa homman.

Erityisesti mieleeni jäi kohta (47 minuuttia alusta), jossa Feldt-Ranta murehti yritysten voittoja:

”Jos me nyt eduskunnassa päätetään, että pannaan 500 miljoonaa euroa tähän palveluun ja sitten joku yrittäjä tekeekin sen 400 miljoonalla ja pitää sen siivun itsellään siitä. Että tää on musta iso eettinen kysymys myös. Halutaanks me mennä sellaiseen yhteiskuntajärjestykseen Suomessa, että me tuodaan se julkisen rinnalle. Koska nythän hallitus on sanonut, että me tuodaan rinnalle tasavertaisiksi nämä markkinaehtoiset, ja silloin me ollaan väistämättä myös tällaisen keskustelun edessä.”

Toisin sanottuna kansanedustajaa huolestutti se, että yritys ei onnistu haaskaamaan laskuttamiaan rahoja niin, että se tekisi nollatulosta. On vaikea käsittää, miksi kannattamaton tai tappiollinen liiketoiminta olisi yhteiskuntamme kannalta hyvä asia.

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään (14.11.2015) Supercell-peliyhtiöstä. Firma teki vuonna 2014 voittoa niin paljon, että se maksoi Helsingille ennätysmäiset 62 miljoonaa euroa yhteisöveroja. Potti riittää päivähoidon järjestämiseen 5300 lapselle vuodeksi tai peruskoulutuksen yli 6700 vekaralle.

Se on tietysti varmaa, että julkinen organisaatio polttaisi 500 miljoonan budjettinsa viimeistä euroa myöten. Mutta miksi se tuhlaisi 100 miljoonaa enemmän kuin yksityinen yritys?

Todennäköisin syy on se, että virkamies ei hyödy tehokkuudesta mitään. Siksi työntekijöitä tarvitaan viisi sellaiseen tehtävään, josta yritys selviäisi neljällä.

Hupaisinta Feldt-Rannan painajaisessa on se, että välitön kustannus olisi valtiolle sama 500 miljoonaa joka tapauksessa. Joko a) yksityinen yritys saa voittoa tai b) julkinen organisaatio haaskaa vastaavan summan tehottomaan toimintaansa.

Toki jokainen ei-demari tajuaa, että yrityksen kannattaisi tarjota keikkaa esimerkiksi 450 miljoonalla eurolla. Ulkoistus olisi valtiolle huimat 50 miljoonaa edullisempi kuin julkinen vaihtoehto.

Firmalle jäisi vielä 50 miljoonaa investointivaraa esimerkiksi palvelukehitykseen. Seuraavan tarjouskilpailun se voittaisi tehokkuutensa vuoksi entistäkin selkeämmin. Kaikki hyötyisivät.

Demareiden viljelemä kermankuorinta-vihjailu ei kestä alkeellistakaan tarkastelua.

Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

30 kommenttia

  1. Aikamoista bisneslogiikka oli myös tältä enemmän poliittisesti oikealla oletettavasti olevalta Pihlajalinnan johtajalta, kun kiisti, ettei heidän tavoitteenaan ole tehdä rahaa. Twiittasinkin, että osakkeenomistajana myisin jokaisen lapun instana pois, kun johto puhuu noin pehmeitä suorassa tv-lähetyksessä.

    Toki kaikki tietävät, että kyseessä oli valhe. Se kuulostaa vaan niin rumalle, että ihmisiä hoitava yritys haluaisi sitä kylmää rahaa.

    1. Keskustelu ei mennyt ihan noin. Tässä nauhoituksesta 43 minuutin kohdalta litteroimani repliikit:
      – Jan Andersson: ”Eli teidän tehtävähän on Mikko tehdä rahaa, te ootte bisnes.”
      – Mikko Wirén: ”Ei todellakaan ole. Että mä olen lääkäri koulutukseltani ja…”
      – Jan Andersson: ”Mitä se semmonen bisnes on?”
      – Mikko Wirén: ”..sanotaan niin, että tuo on niinku sellainen wahlroosmainen kommentti, jota mä en niinku allekirjoita ollenkaan. Mä en oo koskaan johtanut tätä yhtiötä sen takia, että mun tehtävä olis tehdä rahaa. Ja silloin, jos sosiaali ja terveysalan yhtiötä aletaan johtamaan niin, että sen ainoa tehtävä on tehdä rahaa, se menee varmuudella päin honkia.”

      Toisin sanottuna Wirén sanoi, että hänen oma tavoitteensa ei ole tehdä rahaa.

      Se on yrittäjältä aivan uskottava väite. En itsekään ole lähtenyt yrittäjäksi rahan vuoksi, vaan aivan muista syistä. Sama pätee useimpiin tuntemiini yrittäjiin.

      Totta kai Wirén on periaatteessa upporikas. Hänen reilu 10 prosentin osuutensa Pihlajalinna Oyj:stä on käsittääkseni lähes 40 miljoonan euron arvoinen nykyisillä pörssikursseilla laskettuna.

      Viimeistään tuossa vaiheessa raha näyttää usein muuttuvan epäoleelliseksi. Siihen riittää paljon pienempikin summa. Pätäkkää on joka tapauksessa enemmän kuin sitä tavallinen ihminen ikinä ehtii käyttää.

  2. Kateellisena ja kynsille lyötynä luin Kanadan hallituksen kokoonpanosta. Terveysministeri on lääketieteen tohtori. Maatalousministeri entinen maanviljelijä ja sitä rataa. Meillä jaetaan ministerinsalkkuja kuin koirille luita; äänekkäimmät ja isoimmat saavat parhaimmat.

  3. Kermankuorinnasta vielä: olen yleensä käsittänyt sen näissä yhteyksissä tarkoittavan vain parhaiden asiakkaiden palvelemista. Esimerkiksi yksityinen terveysasema onnistuisi saamaan asiakkaiksi perusterveitä, selvinpäin olevia asiakkaita jotka ovat vastaanotolla ajoissa, joiden vaivat eivät ole kovin suuria jne. ja julkinen terveysasema sitten ne paljon hankalammat tapaukset. Pareton laki ja sitä rataa.

    Oma kantani tähän: näin voi käydä, mutta asia on ratkaistavissa eri tavoin (eikä tämä vielä osoita että niiden hankalampien tapauksien elämä olisi huonontunut).

    1. Jos asiakas saa pian valita esimerkiksi terveysasemansa, miksi vakavasti sairaat marssisivat juuri virkamiesten miehittämään toimipisteeseen?

      1. No vaikkapa siksi että se yksityinen tulosoptimointia harjoittava toimija myy eioota kuullessaan asiakkaan olevan moniongelmainen kroonikko. Ja kun seuraavana aikaa varaa helppohoitoinen perusterve satunnaisen vaivan takia, niin aikaa yllättäen löytyykin.

        1. Miksi yksityisen kanssa kilpaileva julkinen toimija ei harjoita samanlaista tulosoptimointia? Onko sen toiminnalle asetettu jokin eri kriteeristö?

          1. Ajatus on kai se, että julkinen toimija, joka on verovaroilla kustannettu, palvelee niitä, jotka pitävät sen pystyssä, eli veronmaksajia.

  4. Ensin: Olen hyvin samaa mieltä, tässä yksityisen palvelun uhkana näkemisessä on jotakin vialla. Mutta lause:

    ”En ymmärrä, miksi ihmeessä jokin sote-alue tilaisi keneltäkään ylihinnoiteltuja palveluja”.

    Ei sitä olekaan helppo ymmärtää, mutta tästä on unohtunut poliittinen puoli ulos. Politiikassa monikin asia tehdään, vaikka sivusta sen ymmärtäminen on mahdotonta.

    Jukka Niemelä kaipaa Kanadan malliin hallitusta, jossa on alansa huippuasiantuntijat ministereinä. Suomessa on ollut poikeustilanteissa virkamieshallituksia, mutta ei sitä koskaan ole nähty minään autuutena. Ei lääketieteen tohtori välttämättä ole paras ihminen johtamaan. Ministerin kuuluu johtaa laajaa virkamieskuntaa, eikä se ole mikään vasemman käden homma. Sitten on vielä poliittinen vastuu ja äänesäjien mielipide ja muiden puolueiden eriävät tavoitteet. Tuossa ristiaallokossa pitää luovia poliittisella taidolla. Toki toivon onnea ja menestystä Kanadaan ja seuraan kiinnostuneena heidän onnistumistaan. En kuitenkaan ole ihan varmaa onnistuvatko he.

    1. Nyt tilanne on se, että kunnat joutuvat ostamaan ylihintaisia palveluja siellä, missä ne ovat vain julkisen toimijan varassa. Tuskinpa kilpailu asetelmaa ainakaan huonontaa.

      Sitä paitsi jos sote-alueet alkavat kilpailuttaa vertailukelpoisiksi tuotteistettuja palveluja, tilaajan olisi aika vaikea perustella, miksi hän silti päätyisi vaihtoehdoista kalleimpaan. Se ei ole enää poliittisin perustein päätettävissä, sillä asia ratkaistaan viime kädessä markkinaoikeudessa.

  5. Kerman kuorintaa esiintyy jo nyt. Yksityissairaalat ovat taitavia ulkoisatamaan kaikki jälkihoidot ja etenkin komplikaatiot julkiselle puolelle. Avoin kilpailutus- ja rahoitusmalli saattaisi jopa vähentää räikeimpiä tapauksia jos toimenpiteen tekijä olisi oikeasti loppuun saakka (taloudellisessa) vastuussa hoidostaan.

    Kerman kuorintaa tehdään pienemmässäkin mittakaavassa, esim kroonikkosairaaloissa ”ikävät” potilaat dumpataan mielellään muille osastoille.

    1. Tuo on tosiaan taas yksi demarileirin vakioväittämä. Siis että yksityissairaalat ulkoistavat komplikaatiot julkiselle puolen.

      Miksi (jokin osuus) komplikaatioista hoidetaan julkisesti rahoitetussa sairaalassa?

      Syy on ilmeinen. Jos potilas saa valita, maksaako hän komplikaationsa hoidosta paljon vai vähän, moni tietenkin valitsee halvemman vaihtoehdon. Hän siis menee julkisen puolen hoitoon.

      Komplikaatiot lienevät usein akuutteja ja jopa hengenvaarallisia. Silloin julkisen puolen ei-kiireellisiä hoitoja riivaava jono ei ole enää ongelma, koska kiiretapaus menee jonon kärkeen.

      Toki asiaan vaikuttaa sekin, ettei yksityislääkärillä ehkä ole lainkaan resursseja hoitaa vakavia tapauksia. Mutta ei siinäkään liene järkeä, että hänen täytyisi rakentaa kokonainen oma sairaala mahdollisia komplikaatioita varten.

  6. Hei, yrityksen on tehtävänä on tehdä voittoa, kohtuullista sellaista ja tämä on markkinatalouden perusta. Nyt Jari myös yksinkertaistaa asioita, sillä emme elä ihan yksinkertaisessa maailmassa, sillä palapelin palaset vaikuttavat moniin muihin palapelin palasiin, kokonaiskuvaan (mm. EU ja kansallinen lainsäädäntö). Esim. hyvin monet kunnat ovat ulkoistaneet siivouspalvelut. Miten on käynyt? Tuote tai palvelu on heikentynyt ostajan, kilpailuttajan näkökulmasta. Vuotavat hanat, eri näkösällä olevat ongelmat ovat jätetty raportoimatta, sillä kokonaiskonsernivastuu uupuu. Kuinka ollakkaan, kunta, kunnat ovat palanneet takaisin, jossa palvelu tuotetaan itse, laadullisesti parempana ja halvemmalla hinnalla voittomarginaali jäänyt pois). Jari nähtävästi uskoo liberaaliin markkinatalouteen, joten eiköhän kilpailuteta poliisi, puolustusvoimat, Kela, verottaja, TE-toimisto jne ., samoilla yhteiskunnallisilla vastuilla, mitä esim. näille organisaatioille on annettu, sillä varmaan jokin tuottaisi halvemmin ja tehokkaammin valtion ydintoiminnot ja antaa markkinaoikeuden ratkaista riitatilanteissa. Kilpailuttaako jokin menestyvä yritys omat tärkeimmät ydintoiminnot, jossa pitää menestyä, uskallan epäillä. Yksityissektoria tarvitaan täydentävänä palvelun tuottajana sosiaali- ja terveyspuolella, mutta keskiössä olevat sosiaali- ja terveysalan ydintehtävät tulee säilyttää julkishallinnon ydintehtävänä, jossa turvataan myös subjektiivisesti asiakkaan etu, arvokas elämä. Esim. lastensuojelu tai vanhustyö, haluaisimmeko omille omaisille, että palvelun tuottaja vaihtuu esim. 2-4 vuoden välein kilpailutuksen johdosta? 1800-ja 1900-luvun alussa saatettiin esim. orpo tai vanhus myydä halvimman tarjouksen antaneelle taholle eli jos tämän on esim. Jarin ideologinen liberaalinen markkinatalouden näkemys, on ympyrä sulkeutunut. Laajan sote -alueen ydintehtävänä on strategisen, operatiivisen kokonaiskuvan ylläpitäminen, ettei eri soten prosesseja, toimia, pirstota liian pieniksi osaprosesseiksi, jossa eri tarpeet eivät kohtaa toisiaan, jos esim. kilpailutuksen kautta palapelin palat vaihtuvat alinomaa. Kokonaiskuva ei synny, jos palapelin palasia uupuu tai kuva on vajavainen. Mielestäni universaalina yleistyksenä voidaan pitää, ne organisaatiot, jotka voivat tehdä tai tuottaa jotain tuotteita, palveluita mahdollisemman yksinkertaisesti, tehokkaasti pärjäävät. Maailmassa on erittäin harvoja absoluuttisia oikeita mielipiteitä, näkemyksiä. Vaikka en Jarin arvoja, mielipiteitä kaikilta osin allekirjoita, arvostan aina rehellisiä mielipiteitä. Kaikkea hyvää Jarille ja muille kirjoittaneille. Jussi

    1. Huonoja ostajia riittää sekä kunnissa, valtiolla että yrityksissä. Jos ostaja saa huonoa laatua, sehän vain kertoo, että hinnat, mittarit ja kannustimet ovat pielessä.

      Kilpailuttava virkamies painottaa erittäin usein hintaa tolkuttomuuksiin saakka, koska se on hänen omalta kannaltaan turvallinen vaihtoehto. Yksikään viranhaltija ei liene joutunut pulaan siksi, että hän osti jotain liian halvalla. Tietenkin siitä seuraa sitten laatuongelmia, mutta niistä on jälkikäteen aina luontevinta syyttää palvelun toimittajaa.

      1. Jussi kirjoittaa selvästi. Sitä ei pitäisi vähätellä sanomalla vain, että se on huonojen ostajien syy.

        Maassa, jossa maksetaan sosiaalista tukea, pitää tuntea sen perusteet. Ei se ole oikein, että laki pakottaa kansaa tukemaan joitakin yrityksiä. Ei se ole edes taloudellisesti hyvä, että maksetaan 400 miljoonaa jollekin ulkomaiselle yhtiölle verrattuna siihen, että maksettaisiin 500 miljoonaa paikallisille yritykselle.

        Asiat saataisiin paljon selvemmäksi, jos terveysministerin (ja tohtoreiden) palkka olisi logaritmisesti riippuva terveiden kansalaisten määrästä. Hups, kaikki ylilääkitykset ja leikkaukset loppuisivat. Synnytysala muuttuisi mielekkäämmäksi ja pelleily päättyisi.

        Antakaa vain muiden tarjota palveluja, jos ne pystyvät kilpailemaan hinnalla JA verotuloilla. Muuten se on vain piilotukea ulkomaille, joka on nykyaikainen tapa salaa varastaa pienten maiden työläisten varat.

    1. Suurin osa ihmisistä kuvittelee, että voitto on jokin merkillinen ylijäämä, jonka sitten joku voi ryöstää itselleen.

      Harva kuitenkaan olisi valmis antamaan rahojaan muuten vain jollekulle yrittäjälle siksi, että tämä voisi kokeilla, onnistuuko firman perustaminen tai laajentaminen. Kyllä rahojen omistaja yleensä haluaa sijoitukselleen korkoa.

      Jos firma ei tuota voittoa, se ei voi maksaa osinkoja – eli korkoa sijoittajille.

      Sekö olisi siis onnen huipentuma, että sijoittajat välttelisivät Suomea? Sehän tarkoittaisi, että he eivät luota suomalaisiin yrittäjiin ja heidän työntekijöihinsä.

      Jos yksityiset sijoittajat eivät antaisi rahojaan vaikkapa sairaaloiden rakentamiseen, kaikki ne pitäisi kai sitten pystyttää verovaroilla, eikö niin?

      Sekö on hienompaa, että jokainen meistä omistaa valtiota, joka omistaa kuntia, jotka omistavat sairaanhoitopiirejä, jotka omistavat kivitaloja?

      Eiköhän sairaaloiden seiniin, kalusteisiin ja palkkoihin sijoitettu raha olisi mukavampaa säilyttää ihan omalla pankkitilillä sen sijaan, että valtio tai kunta verottaa sen itselleen.

      Sekin aina unohtuu, että yrittäjä joutuu satsamaan jopa kymmeniä tai satoja miljoonia euroja etukäteen, siis ennen kuin hänellä on edes periaatteessa mahdollisuutta ansaita euron euroa. Miten se onnistuisi ilman pääomaa?

      Sitä paitsi läheskään kaikki yritykset eivät onnistu tekemään sitä kirottua voittoa koskaan. Pitäisikö jonkun silti antaa rahansa näille epäonnistujille ihan vain kannatusmielessä?

      Koska iso yrityksistä syytää sijoittajien rahat taivaan tuuliin, vastaavasti muiden yritysten on tuotettava sitäkin enemmän voittoa niin, että ne kattavat myös epäonnistuneiden yritysten tappiot.

      Pääomasijoittaja saattaa saada tuottoa rahoilleen vaikkapa vain joka kymmenennestä sijoituskohteestaan. Muut hävittävät saamansa pääoman kokonaan.

      1. Vähän ohi aiheen, mutta terveysalalla on viimeiset pari vuosikymmentä tehtailtu näitä erilaisia vaivoja ja sairauksia, joita sitten pitää lääkitä erilaisin lääkkein (lääke on valmiina – vain vaiva puuttuu). Jos nyt ajatellaan terveyspalveluiden yksityistämistä, niin taustajoukoista aivan takuuvarmasti löytyisi ”big pharma”, joka sitten ottaisi kilpailutuksessa hävityn marginaalin synergiaetuina korkoineen takaisin sitten lisääntyneenä lääkemyyntinä.
        Hyvä muistaa sekin, että vastikään Mehiläisen toimitusjohtaja sattui viimeisenä työpäivänään sanomaan, että lääkkeitä määrätään ihmisille ihan liikaa.

        1. Lääkäreillä lienee paineita määrätä lääkkeitä myös siksi, että potilaat sitä toivovat. Useimmat meistä eivät halua kuulla esimerkiksi sitä, että monet pienet vaivat paranevat itsestään. Etenkin jos käynti maksaa suolaisesti.

          Sen takia pitkät terveyskeskusjonot eivät ole pelkästään huono asia. Siellä jonossa moni ehtii elpyä ihan ilmaiseksi.

          Sitä en tosin aivan ymmärrä, miksi julkisen puolen lääkäri määräisi vähemmän turhia lääkkeitä kuin yksityisen puolen kollega. Kumpikaan ei kai suoraan hyödy siitä, että lääkkeitä kuluu mahdollisimman vähän.

          1. No siis tottakai odotukset palvelun sisältöä kohtaan tavallisella pulliaisella ovat tietysti ”mennään lääkäriin, saadaan troppia, tullaan kuntoon”. Kroonisissa sairauksissa tämä muuten sitten muuttuu aivan täysin, kun se viimeinen kohta ei toteudukaan.

            Ei yksityisellä puolella välttämättä enempää määrättäisikään, johan intressiryhmillä on jo nyt vahva jalansija reseptien suhteen, mutta ylhäältäpäin luotu paine määrätä lisää lääkkeitä ja sisäisessä koulutuksessa opetetuissa uusissa vaivoissa joihin voi määrätä vanhoja lääkkeitä. Ymmärrän kyllä jos lääkärissä ramppaa kerran vuodessa hakemassa antibiootteja eikä vielä narahda terveystarkastuksessakaan mistään, mutta se, että mikä vaikutus on ”varmuuden vuoksi” määrättäviin lääkityksiin tai ”lähes riskiryhmässä” oleville kirjoitettaviin resepteihin. Toinen juttu sitten millaisen hintaluokan lääkkeitä määrätään, vaihtuuko 120€/vuosi lääkitys 1200€/vuosi maksavaan lääkitykseen.

            Terveyskeskusjonothan tulevat monessa paikassa siitä kun ihmiset joutuvat ravaamaan sairaslomalappuja hakemassa terkkarilta tai lääkäriltä.

            Tämä nyt ei varsinaisesti ollut argumentti yksityistämistä vastaan, vaan mahdollista monopolia. Markkinat varmasti toimivat niin kauan kuin on kilpailua, mutta silloin kun sitä ei ole, on julkinen palvelutuotanto monesti parempi vaihtoehto.

            Terveyspalveluiden yksityistämistä voidaan verrata katsastuspalveluiden yksityistämiseen, jossa palvelutaso on noussut aivan huimasti kilpailun vapautumisen myötä, mutta hinnatkin ovat tuplaantuneet.

          2. En ehkä ymmärtänyt ihan kaikkea kommentistasi. Mutta perustelisitko vielä, miksi julkinen monopoli olikaan parempi juttu kuin yksityinen?

            Katsastusbisneksestä liikkuu usein mainitsemasi kaltaisia väärinkäsityksiä. Siis että yksityistäminen olisi ollut syynä siihen, että hinnat nousivat.

            Kilpailuhan oli vuoden 2003 yksityistämisen jälkeen hyvin vaikeaa. Esimerkiksi A-katsastuksen markkinaosuus olikin peräti 64 prosenttia vielä vuonna 2008.

            Heinäkuussa 2014 voimaan astuneen uuden lain jälkeen Suomeen on syntynyt kuutisenkymmentä uutta katsastusasemaa. Samalla lisääntynyt kilpailu on kääntänyt katsastusten hinnat laskuun.

            A-katsastus onkin menettänyt markkinaosuuttaan rajusti. Se on pudonnut jo alle 40 prosenttiin. Samaan aikaan yrittäjävetoisten katsastusasemien osuus hipoo jo 50 prosenttia.

            Toisin sanottuna kilpailu kyllä hoitaa hintaongelmat – jos siis kilpailu vain ensin sallittaisiin.

            Lähde: Talouselämä 28/2015

  7. Ei julkinen monopoli välttämättä sen parempi tai huonompi ole kuin yksityinenkään monopoli. Molemmat ovat tehottomia ja se on asiakkaalle huono juttu. Julkisen puolen etuna on päämäärä tuottaa hyvinvointia ihmisille, siinä missä yritysten päämäärä on tuottaa hyvinvointia osakkeenomistajille, mikä teoriassa tarkoittaa halvempaa palvelun hintaa julkisella puolella.

    Hankala tällä tietysti on spekuloida ennen kuin mitään konkretiaa on olemassa. Näkisin kuitenkin asian niin, että elintarviketuotannon ja rahoitusalan tavoin terveysala olisi vahvasti ylhäältä kontrolloitu, jolloin todellisen kilpailun syntyminen on aika kyseenalaista.

    Katsastuksessa tietysti uusien asemien rakentaminen ja lisääntyneet katsastusvaatimukset nostivat jonkin verran hintoja, mutta silti tosiasia on, että katsastuspalveluiden yksityistämisen jälkeen alalla vallitsi käytännön duopoli A-katsastuksen ja K1-katsastuksen välillä, ja tiettävästi ainoastaan Joensuussa oli kilpailua katsastusten hinnoista, kun (yksittäinen katsastusasema) Q-katsastus myi palveluaan ”90-luvun hintaan”. Siellä A-katsastuskin oli jostain kumman syystä yli 60% muuta maata halvempi.

    Hinnat laskevat kun kilpailu toteutuu, mutta argumentoin nyt kilpailun toteutumista kyseenalaistaen ja piilokustannusten kasvun puolesta.

    1. Katsastusten hinnat ”nousivat” alun perin siksi, että niistä ei tietenkään maksettu todellisia hintoja silloin, kun valtio pyöritti koko bisnestä.

      Konkretiaa julkisen puolen tehottomuudesta alkaa olla aika mukavasti.

      Esimerkiksi julkisen puolen ortopedi tutkii päivässä keskimäärin seitsemän asiakasta. Yksityisellä puolen sama tyyppi hoitaa 20 asiakasta. Pohjolan Omasairaalassa luku nousee parhaimmillaan 40–60 potilaaseen päivässä.

      Toisin sanottuna yksityisella puolella sama lääkäri yltää jopa 8-kertaiseen tehokkuuteen verrattuna julkisen puolen sairaalaan. (Lähde Kauppalehti 12.11.2015)

      Mänttä-Vilppulan terveydenhuollosta on huolehtinut kunnan ja Pihlajalinnan yhteisyritys vuodesta 2013 saakka. Vanhustenhuollossa yhteisyritys pudotti nettokustannuksia 16 prosenttia samaan aikaan, kun kuudessatoista verrokkikunnassa menot kasvoivat 6–7 prosenttia.

      Terveystoimessa sama putiikki pudotti kustannuksia 8 prosenttia. Verrokkien kulut kasvoivat samaan aikaan 1–5 prosenttia. (Talouselämä 30/2015)

      Julkisen puolen tehottomuus on todellinen kustannus, jonka me veronmaksajat maksamme. On täyttä harhaa, että se jotenkin maagisesti jäisi kuormittamatta meitä palvelujen maksajia.

      1. Vaikka palvelu alihinnoiteltu ennen olikin, niin kyllä ne hinnat ihan oikeasti nousivatkin. Muuten ei A-katsastus olisi myynyt Joensuussa 30€ hintaan samaa palvelua mikä Espoossa maksoi 80€, jossain päin Lappia sait kaiketi pulittaa satasenkin parhaimmillaan. Nythän hinnat ovat toki lähteneet jo onneksi laskemaan.

        Avainsana on tosiaan, että toteutuuko se kilpailu vai ei. Terveydenhoitoalan väittäisin tulevan olemaan niin tiukasti kontrolloitu ylhäältä päin, että todellista kilpailua ei koskaan tulisi syntymään. Sitten se, että miten kilpailutus pilkottaisiin. Pienemmissä osissa syntyisi enemmän kilpailua, koska useammalla olisi resursseja niitä toteuttaa.

        Piilokustannuksia syntyy silloin kun esimerkiksi tutkimuksia määrätään enemmän. Lääkkeitä määrätessä taas asiakas vaihtuu silloin kun palveluntarjoaja myy myös lääkkeitä. Jos siis määrättävät lääkkeet vaihtuvat hintaluokaltaan kaksin-, viisin- tai kymmentaisiin edellisiin nähden, siksi koska osakkeenomistajien intresseihin kuuluu niintä myydä, niin todellisten säästöjen syntyminen on aika kyseenalaista.

        Tehokkuuden puutteesta toki samaa mieltä. Onkin aika mielenkiintoista miten paljon esimerkiksi HUS käyttää korkeasti koulutettua hoitohenkilökuntaa tekemään byrokratiaa ja paperitöitä minkä pystyisi tekemään jo lukiopohjaltakin.

        Hyvät lobbarit ja huonot ostajat ovat perinteisesti olleet maksajalle kallis yhdistelmä.

        1. Tiedämmekö jostain, ettei valtion katsastuskonttorin perimä hinta + verovaroin kustannettu osuus ollut yhteensä esimerkiksi 200 euroa samasta palvelusta?

          Entä miten se kertoo hintojen nousseen, jos A-katsastus on myynyt samaa palvelua eri hintaan eri puolilla Suomea?

          Eikö julkisen puolen lääkäri saa saa ostaa ja omistaa lääketehtaan osakkeita siinä kuin yksityinenkin?

          1. Ei tietenkään tiedetä. Todennäköisesti kuitenkin valtion konttorit ovat toimineet annetun budjetin mukaan ja ylijäämä on tuhlattu johonkin platinaisiin tuolinjalkoihin tai johonkin muuhun yhtä tarpeelliseen kun rahoille ei ole muuta käyttöä keksitty. Joka tapauksessa yksityistämisen jälkeiset hinnat eivät tunnu järkeviltä summilta siihen mitä valtion omistama konttori olisi kustantanut.

            Se kertoo hintojen noususta sen, että kun kilpailija kykenee tuottamaan palvelun kannattavasti parilla kympillä, niin julkisen palvelun hinta on mitä todennäköisemmin ollut mielummin lähempänä tätä. Nämä eri hinnat eri puolilla maata kertovat lähinnä siitä mihin hintaan toiminta on kannattavaa silloin kun kilpailua on ja kuinka härskisti näitä hinnoitellaan kilpailun puutteessa.

            Mikään ei sellaista kiellä, mutta nyt puhun vähän eri asiasta, eli siitä kun se lääketehdas on osakkeenomistajana (ainakaan en tiedä direktiiviä mikä tällaisen kieltäisi) lääkäripalveluita tuottavassa yrityksessä. Lääketehtaathan pyrkivät kovasti myymään uusia kalliimpia lääkkeitään lääkäreille (ja jopa hoitajille). Rajoitteena tällä hetkellä tälle myyntityölle on koulutuspäivien vähyys (ja ehkä vääräntyyppisyys). Omistajataho taas puolestaan pystyy moita koulutuspäiviä lisäämään oman henkilökuntansa sisällä, plus luomaan painetta määrätä enemmän lääkettä asiakkaille.

            Julkisen puolen lakisääteisiä tehtäviä hoitaakseen ottaneella firmalla on tietty moraalinen velvollisuus hinnoitella palvelunsa kustannusperusteiseksi, sillä usein kyse on tilanteesta missä aito vaihtoehto puuttuu eikä kilpailu toteudu. Esimerkiksi posti (tai Itella) on jo vuosikaudet pyrkinyt eroon kirjepostista, tai ainakin eroon niistä velvoitteista, että kuinka usein sitä postia pitää jakaa. Yritysten paketteja kyllä kuskattaisiin mielellään.
            Jos kustannusperusteinen hinnoittelu ei sovi, niin silloin pitäisi jättää koko tarjous tekemättä tai palvelu tuottamatta

          2. Katsastuskonttori myy kapasiteettiaan. Halli, mittalaitteet ja työntekijät maksavat joka tapauksessa jotain. Siksi voi olla aivan järkevää myydä palvelua vaikka eurolla, jos se ylittää muuttuvat kulut.

            Se ei kuitenkaan kerro mitään firman kannattavuudesta tai ”hintojen noususta”. Etenkään tilanteessa, jossa valtiovetoisen putiikin todelliset hinnat ovat voineet olla mitä tahansa.

            Tuota lääketehtaiden osakkeisiin perustuvaa salaliittoteoriaasi en ymmärrä. Kertoisitko konkreettisen esimerkin, mihin todelliseen tapaukseen se perustuu.

            Entä mistä ”moraalinen velvollisuus hinnoitella palvelunsa kustannusperusteiseksi” putkahti? Tarkoitatko, ettei yritys saisi tuottaa voittoa edes siinä tapauksessa, että se hoitaisi hommansa halvemmalla kuin julkisen puolen verrokkinsa?

  8. Niin kannattaakin, mutta voittoa siitä tulee heikosti. Keskustelu siitä, että tarjotaanko julkinen palvelu julkisen vai yksityisen palveluntuottajan kautta, ja millä ehdoilla, edellyttää jossain määrin julkishallinnon roolin määrittämistä; kenelle sitä hyvinvointia on tarkoitus tuottaa. Valtiolla ja liikeyrityksellä ero on siinä, että liikeyrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa ja valtion liikevaihtoa.

    Paradoksaalisesti kaikki valtion säästöt johtavat BKT:n laskuun, joka taas laskee sitä hyvinvointia. Se tehottomasta palvelusta maksettu 500 miljoonaa josta kaikki jää samalle markkina-alueelle on yksittäiselle veronmaksajalle halvempi vaihtoehto kuin 500 miljoonaa maksettu tehokkaampi vaihtoehto, josta markkina-alueelle jää 400 miljoonaa, koska silloin sillä 500 M€ laskulla on enemmän maksajia.

    Salaliitto edellyttää sitä, että jotain tehdään salaa, Suomessa kaikki tehdään ihan julkisesti. Ajattelumalli on jokseenkin sama kuin partakone ja -terät mallissa. Julkisen puolen lääkärit pääsääntöisesti määräävät nykyisellään halvimman hintaluokan lääkettä ja jos se ei toimi, siirrytään kalliimpiin vaihtoehtoihin. Eli julkiseen terveydenhoitoon kannattaa saada jalka oven väliin, koska silloin on mahdollista myydä sekä kalliimpia lääkkeitä että useammalle ihmiselle. Vähän sama juttu kuin miksi GSK:n kannattaa laittaa THL:lle miljoonia, kun sitten tilasivat sikainfluenssalääkkeet GSK:lta.

    1. Sikäli kuin pysyin kärryillä, olet kehittänyt oman talousteoriasi. Jos siis sopii, päätämme keskustelun tällä erää tähän.

      1. Sopii toki. En itsekään hirveän hedelmällisenä keskustelun jatkamista näe.
        Julkistalouden osalta pohja on Keynesissä ja muun osalta ihan siinä mitä kaikki tällä hetkellä tekevät; myyvät ”perustuotteen” polkuhintaan tai antavat ilmaiseksi, ja tekevät rahan sitten lisämyynnillä tai lisäarvopalveluilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

TV anchor training for telling news
Jari Parantainen

Asiakkaasi kamera pimeänä? Laadi neuvotteluetiketti.

Videoneuvottelu on raivostuttava, jos joku pitää kameransa pimeänä. Miltä kasvonsa peittävä vastapuoli tuntuisi perinteisessä palaverissa? Tee asialle jotain. Lähetä neuvotteluetiketti etukäteen.

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action