Apple on keksinyt systeemin, jolla lehtitalot pääsevät vihdoinkin rahastamaan sähköisiä sisältöjään. Mutta sekään ei kelpaa. Mediapomon lasi on puolityhjä.
Puksuttelin tänään junalla Tampesterista Helsinkiin. Käytävän toisella puolen istui heppu, jolla oli iPad hyppysissä.
Juttelin muutaman minuutin hänen kanssaan. Mies totesi olevansa mediatalossa töissä. Päättelin rivien välistä, että firma oli toinen kahdesta suurimmasta Suomessa.
Keskustelukumppani totesi, että Ruotsissa iPad-käyttäjiä on jo arviolta 20 000. Sehän olisi ihan loogista, sillä Suomessa käyttäjiä lienee 10 000.
Hänen mielestään iPad-käyttäjien määrä on säälittävän pieni. Ei sillä lehtibisnestä pelasteta.
Lisäksi hän oli murheissaan siitä, että Apple niistää sisällön hinnasta kolmekymmentä ja mainostuloista neljäkymmentä prosenttia itselleen. Eikä Flash-mainoksiakaan voi käyttää, kun Apple ei niitä tue.
Olin lausunnosta äimänä.
Eihän iPad ole vielä myynnissä sen enempää Suomessa kuin Ruotsissakaan. Lisäksi Apple tekee kaikkensa, että harmaavienti ”vääriin” maihin olisi mahdollisimman vaikeaa.
Lähes kymmenentuhatta suomalaista on käynyt hakemassa laitteensa omin kätösin kuka mistäkin maailmalta. Jos niin suuri joukko jaksaa nähdä niin suuren vaivan, mitä tapahtuu, kun laite rantautuu virallisesti myös tänne Pohjois-Albaniaan?
Olen seuraillut vuosikausia, miten lehtitalojen pomot kiemurtelevat tuskissaan. He eivät ole keksineet 15 vuodessa toimitustensa tuotoksille ensimmäistäkään verkkosovellusta, josta lukijat olisivat suostuneet pulittamaan roposia enempää.
Applen ansiosta päivä on vihdoin alkanut paistaa risukasaan. Käyttäjät haluavat maksaa iPad-sisällöistä. Itsekin alan lukea Suomen Kuvalehteni iPad-versiona huomisesta alkaen.
Nyt luulisi olevan isoissa toimituksissa juhlan paikka. Mutta ei, mikään ei tunnu kelpaavan. Mediapomot taitavat kehittää ongelmansa ihan itse.
Mediatyöläisen lasi on pysyvästi puolityhjä. Ei kelpaa 70 prosenttia huiman nopeasti kasvavasta potista. Sen sijaan pitäisi saada sata prosenttia nollasta.
