Sairaanhoitajan palkka ei ole huono siksi, että hänen ammattinsa kärsisi arvostuksen puutteesta. Työnantajan tehtäviin taas ei kuulu huolehtia hoitajien sosiaaliturvasta.
Sen sijaan sairaanhoitajan palkka on seurausta hänen omista päätöksistään, kuten jokaisen suomalaisen asiantuntijan liksa missä tahansa bisneksessä.
Vedin maaliskuun alussa Helsingin seudun kauppakamarin hinnoittelukoulutuksen, jonka otsikko oli Alennusmyynti kielletty. Jälkikäteen sain eräältä osallistujalta palautetta:
Tarpeettomaksi koin esimerkit yhteiskunnallisista aiheista, kuten sairaanhoitajien palkkatasosta (erityisesti kommentti ”huono palkkataso on sairaanhoitajien oma vika”). Koulutuksen konteksti oli liiketoiminta, eikä areena muutenkaan oikea tällaiseen kannanottoon. Kouluttajan pitkällä kokemuksella varmasti löytyisi esimerkki myös liike-elämästä.
Ensinnäkin palautteen kirjoittaja ehkä unohti, että sairaanhoitajat ja heidän tulonsa ovat mitä suurimmassa määrin liike-elämän asia:
- Sote-bisnes on yksi suurimmista toimialoista. Lisäksi se kasvaa tulevina vuosina hurjasti, koska väestömme vanhenee.
- Hoitohenkilöstö on sote-yrityksille merkittävä kuluerä.
- Moni yritys myy tuotteitaan ja palvelujaan sekä julkishallinnon organisaatioille että terveydenhuollon yrityksille. Niin itsekin teen.
- Kaiken kukkuraksi yksityiset ja julkiset sairaanhoitajien työnantajat kilpailevat samoista työntekijöistä.
Muutenkin olisi hassua ajatella, että liiketoiminta olisi jotenkin yhteiskunnasta erillinen saareke. Tosin se on valjennut monille vasta nyt, kun valtava määrä työpaikkoja katoaa koronaviruksen vuoksi ainakin tilapäisesti.
Lisäksi nyt vain sattuu olemaan niin, että hoitajat todella itse vaikuttavat omilla valinnoillaan siihen, miten paljon tai vähän he saavat palkkaa.
Hinnoittelukoulutuksessa käytin hoitajia esimerkkinä siitä täsmälleen samasta harhaisesta ajattelusta, joka saa tuhannet suomalaiset yrittäjät, asiantuntijat ja johtajat raiskaamaan hintansa ja myyntikatteensa.
Juuri ennen hoitajia juttelimme myös maanviljelijöistä. Hekin ihan itse sössivät tuloksensa kuralle. Kirjoitin aiheesta puolisentoista vuotta sitten: Ilkeä kauppias käyttää kilttiä emäntää hyväkseen
Sairaanhoitajan huono palkka ei johdu arvostuksen puutteesta
Yksi hoitajia edustavien ay-lobbareiden vakiovalituksista on se, että hoitajien työtä ei arvosteta tarpeeksi. Se on erikoinen väite. Tuskin olen koskaan törmännyt ihmiseen, joka ei vilpittömästi arvostaisi sairaanhoitajien ahkerointia.
Asia näkyy kerta toisensa jälkeen myös Suomen Kuvalehden teettämästä Ammattien arvostus -gallupista, jonka lehti julkaisi viimeksi kesäkuussa 2018. Vastaajia oli 2 000. He saivat esittää arvionsa 379:stä eri ammatista. Tässä kaksikymmentä suomalaisten eniten arvostamaa ammattia:
- Kirurgi (1)
- Erikoislääkäri (2)
- Lääkäri (3)
- Kätilö (8)
- Eläinlääkäri (13)
- Neurologi (6)
- Hammaslääkäri (9)
- Gynekologi (17)
- Ammatillinen opettaja (73)
- Ylilääkäri (5)
- Erityisluokan-opettaja (22)
- Aineenopettaja (62)
- Palomies (4)
- Lennonjohtaja (18)
- Ammattiopistonrehtori (64)
- Poliisi (20)
- Lentokapteeni (10)
- Silmälääkäri (7)
- Sairaanhoitaja (10)
- Presidentti (oikeuslaitos) (23)
(Suluissa näkyy ammatin arvostus edellisessä vastaavassa gallupissa vuonna 2010.)
Sairaanhoitajan ammatti löytyy sijalta 19, eli se sijoittuu parhaaseen viiteen prosenttiin. Tosin näin maallikkona kuvittelisin, että myös kätilö on erikoistunut sairaanhoitaja. Hän yltää peräti neljänneksi.
Jos nyt yhtään arvaan oikein, seuraavassa gallupissa myös ”perussairaanhoitaja” palaa kärkikymmenikköön. Olisi outoa, jos hoitajien urhea raataminen hengenvaarallista epidemiaa vastaan ei vaikuttaisi tuloksiin.
Ammatin arvostus on osa sairaanhoitajan palkkaa
Ammattien arvostus -gallupin pohjamudissa möyrii ammattikunta, jolla todella olisi aihetta pahoittaa mielensä. Listalta löytyy tällaisia sijoituksia:
332. Myyntineuvottelija (336)
357. Automyyjä (371)
357. Myyntiedustaja (360)
374. Suoramyyjä (380)
377. Puhelinmyyjä (379)
Edellisessä kyselyssä vuonna 2010 koko listan pahnanpohjimmaisena nökötti ovelta ovelle -myyjä sijalla 380. Nyt sen paikan sentään oli napannut vieläkin vähemmän arvostettu ammattikunta, nimittäin tubettajat.
Kuitenkin taitava myyjä saattaa tienata jopa moninkertaista palkkaa hoitajaan verrattuna.
Mitäs tämä tällainen peli tarkoittaa? Miksi erittäin arvostettu sairaanhoitaja joutuu tyytymään pienempään liksaan kuin suorastaan halveksittu myyjien ammattikunta?
Nytpä pääsemmekin ilmiöön, josta ei saisi ääneen puhua. Se saa hoitajien lisäksi monet muut pienipalkkaisten, mutta arvostettujen ammattien edustajat pillastumaan saman tien. Sellaisia ovat esimerkiksi lastentarhanopettajat.
Sairaanhoitajan palkka olisi parempi, jos hänen ammattinsa ei olisi niin arvostettu. Toisin sanottuna arvostus on osa palkkaa.
Sairaanhoitaja (ja moni muu) tyytyy pienempään liksaan siksi, että hän saa kunnian toimia arvostetussa ammatissa. Vastaavasti myyjän työstä täytyy maksaa enemmän osin juuri siksi, että myyjä tietää kuuluvansa pohjasakkaan.
Tämä(kään) ei ole omaa keksintöäni. Se on taloustieteessä hyvin tunnettu mekanismi, joka on havaittu jo kauan sitten. Taloustieteilijät Heikki Pursiainen & Tuukka Saarimaa ovat kirjoittaneet aiheesta mainion selkokielisen kuvauksen: Kuta arvostetumpi ammatti, sitä huonompi palkka
Oikeastaan olisi erikoista, jos ammatin arvostus ei vaikuttaisi palkkatoiveisiin. Harvoin kukaan myöntää valinneensa ammattinsa vain rahan takia. Useimmat listaavat auliisti syitä, joilla he perustelevat ”tyytymistään” ehkä tavallista pienempään liksaan:
- ”Saan valita tutkimusaiheeni vapaasti.”
- ”Koska olen kaupungin virkamies, työpaikkani on varma.”
- ”Työ on mukavan itsenäistä. Ei ole kukaan hengittämässä niskaan.”
- ”Saan liikkua paljon raittiissa ilmassa ja luonnossa.”
- ”Meillä on hyvät lomat, eikä ylitöitä tarvitse paiskia.”
- ”Yksikään päivä ei ole samanlainen.”
- ”Työpaikka on mukavan lähellä kotiani.”
- ”Meillä on mahtava työporukka.”
- ”Saan olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä joka päivä.”
Sitä paitsi voiko yksikään terve suomalainen väittää, että hän kuvitteli hoitajien nostavan huippuliksoja? Ei tietenkään voi.
Miten on sitten mahdollista, että tuhannet ja tuhannet täysjärkiset nuoret kouluttautuvat ikäluokka toisensa jälkeen hoitajiksi, vaikka he aivan hyvin tietävät päätyvänsä pienipalkkaisiin tehtäviin?
Syy on ilmiselvä: nuoret haluavat arvostettuun ammattiin, jolla on tarkoitus. He siis valitsevat kohtalonsa ihan itse. Ennen vanhaan puhuttiin suoraan kutsumusammateista.
Myös sairaanhoitajat kilpailevat työmarkkinoilla
Hoitajat ovat itse syyllisiä huonoon palkkaansa toisestakin syystä. Se johtuu siitä, että he täysin vapaaehtoisesti änkeävät ammattiin, jossa he pääsevät kilpailemaan työpaikoistaan tuhansien muiden hoitajien kanssa.
Jotenkin se pääsee monilta unohtumaan, että me kaikki osallistumme työmarkkinoille. Oleellista on tuo markkinat-sana.
Työntekijät myyvät työpanostaan työnantajille. Asetelma ei siitä muutu, vaikka hoitaja olisi vakaasti päättänyt pyrkiä valtion tai kunnan hommiin.
Julkisella puolella vasta ankara markkinapaikka odottaakin, koska työnantajalla on käytössään enemmän tai vähemmän kiinteä summa rahaa.
Yksityisellä puolella työnantaja voi sentään kohtuullisen ketterästi kasvattaa (palkka)budjettiaan, jos vaikkapa asiakastyytyväisyys sitä edellyttää – ja rahoitusta tai laskutusta riittää.
Julkisella puolella poliitikot päättävät, millainen potti pätäkkää terveydenhuoltoon päätyy. Jokainen voi sitten kuvitella, miten sairaalan johtaja jyvittää rahat. Tietenkin hän haluaa palkata mahdollisimman paljon mahdollisimman päteviä hoitajia.
Sairaalan pomo ei voi ottaa vastuuta hoitajien sosiaaliturvasta. Se ei ole hänen tehtävänsä.
Sen sijaan hänen hommansa on huolehtia, että potilaat saavat mahdollisimman hyvää hoitoa.
Niinpä sairaala pyrkii optimoimaan työntekijöidensä palkat niin, että a) hoitajia olisi sopiva määrä ja b) he olisivat mahdollisimman taitavia työssään.
Liian kovaa liksaa pyytävät hoitajat eivät saa työpaikkoja, koska aina löytyy kollega, joka suostuu töihin hiukan pienemmällä palkalla. Sitä se markkina käytännössä tarkoittaa.
Entä jos sairaanhoitajat pakenevat mukavampiin hommiin?
Mutta toimiiko markkinamekanismi, jos hoitajat ovat karkaamassa kokonaan muihin töihin? Helsingin Sanomat kirjoitti 17.1.2020 näin:
”HOITAJALIITOT Tehy ja Super vaativat tiistaina alkaneissa neuvotteluissa runsaita palkankorotuksia, koska niiden mukaan alaa uhkaa nykyisillä työehdoilla joukkopako.”
Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen tutki Tilastokeskuksen tiedoista, miten usein hoitajat ovat kouluttautuneet uudelleen tai vaihtaneet alaa 2010-luvulla.
Ammattikorkeakoulutasoisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneista hoitajista vain reilu prosentti oli kouluttautunut uudelle alalle vuosina 2010–2018. Muut amk-tutkintoja suorittaneet vaihtoivat alaa yli viisi kertaa useammin kuin sairaanhoitajat.
Lisäksi kävi ilmi, että sairaanhoitajat itse asiassa vaihtavat alaa selvästi harvemmin kuin monen muun alan ammattilaiset.
Yliaktuaari Pehkonen vertaili hoitajia kymmeneen muuhun ammattiryhmään. Vain poliisit vaihtoivat ammattiaan vieläkin harvemmin kuin hoitajat.
Myös lähihoitajat ja perushoitajat ovat nihkeämpiä alanvaihtajia kuin muut ammattillisen peruskoulutuksen hankkineet.
Tämä ei ollut mielestäni mikään yllätys.
Ensinnäkään se ei todista mitään, vaikka joku väittäisi ajattelevansa alanvaihtoa viiden minuutin välein. Ihmiset ovat kovia valehtelemaan. Sitä paitsi moni meistä aikoo kaikenlaista jopa koko elämänsä ilman, että ryhtyisi koskaan sanoista tekoihin.
Lisäksi joka kerta jää yhtä epäselväksi, mihin leppoisiin ja hyvin palkattuihin töihin hoitajat ovat muka joukkopakenemassa. Jos jossain olisi sellaisia kivoja duuneja odottelemassa, eiköhän sinne olisi änkeämässä jo monta muutakin ammattiryhmää.
Sairaanhoitajan palkka nousee, jos hänen osaamisensa erottuu kilpailijoista
No niin, hoitaja on siis ihan itse päättänyt lähteä kilpailemaan työmarkkinoille tuhansien muiden hoitajien kanssa. Lisäksi hänen alanvaihtoaikeensa ovat osoittautuneet ontoksi ay-propagandaksi.
Mutta päätyykö hän siksi automaattisesti palkkakuoppaan?
Sepä se, että se vähän riippuu.
Nyt tulemme vielä yhteen syyhyn, jonka vuoksi sairaanhoitajan omat päätökset vaikuttavat hänen palkkaansa – täsmälleen samalla tavalla kuin minkä tahansa yrittäjän tai johtajan valinnat vaikuttavat bisneksen menestykseen.
Hoitaja on tuomittu möyrimään palkkakuopan pohjalle vain, jos hänellä ei ole muista hoitajista poikkeavaa arvokasta osaamista.
Jos hän on hankkinut itselleen jotain harvinaista & hyödyllistä osaamista, hänellä on paljon vähemmän kilpailijoita. Työnantaja tietää sen. Siksi se on valmis maksamaan vaikkapa erikoistuneelle hoitajalle parempaa palkkaa kuin ns. tavalliselle rivihoitajalle.
Jankuttamisen uhallakin sanon vielä saman toisinpäin.
Jos sairaanhoitaja ei erotu osaamisellaan muista hoitajista, ne perhanan muut hoitajat päättävät hänen palkkansa. Se johtuu siitä, että työnantaja ei maksa kenellekään enempää muuten vain.
Entä onko se muka sairaanhoitajan oma syy, jos hän ei osaa jotain erityistä?
Kenen muunkaan syy se sitten olisi?
Ymmärrän kyllä, että tämä on demarille vaikea asia, koska kaikki ongelmat ovat hänen mielestään aina jonkun muun syytä. Silti jokainen terve aikuinen on ihan itse vastuussa siitä, millaista osaamista hän itselleen hankkii.
Sairaanhoitaja on tuote siinä kuin mikä tahansa muukin
Hinnoittelukursseille osallistuu vuodesta toiseen hyvin koulutettuja asiantuntijoita, jotka eivät saa työstään niin paljon rahaa kuin olisivat omasta mielestään ansainneet. Tyypillisesti he latovat tiskiin tällaisia argumentteja:
- ”Meidän on pakko osallistua tarjouskilpailuihin.”
- ”Tällä alalla ei voi toimia noin.”
- ”Meidän asiakkaamme eivät suostu sellaiseen.”
- ”Halusimme vinkkejä, joiden avulla voisimme nostaa hintojamme.”
Taustalla on aina sama ongelma:
Yrityksen tuotteet tai palvelut eivät erotu kilpailevista vaihtoehdoista millään asiakkaiden kannalta merkittävällä tavalla.
Kun näin on, silloin firma ei voi mitenkään nostaa hintojaan. Eihän kukaan tietenkään halua maksaa sen identtisistä tuotoksista enempää kuin kilpailijoillekaan.
Jos joku väittää, että sairaanhoitajan tilanne on jotenkin erilainen, hän ei sittenkään ole vielä aivan sisäistänyt, miten kilpailu vaikuttaa hintoihin. Myös sairaanhoitaja on lopulta tuote, joka kilpailee työmarkkinoilla tuhansien muiden hyvin samanlaisten tuotteiden kanssa.
Tiivistän vielä, miksi sairaanhoitajan palkka riippuu hänen omista päätöksistään:
- Hän on vapaaehtoisesti valinnut ammattinsa.
- Hän vaihtaa alaa hyvin harvoin.
- Hän itse päättää, toimiiko hän yksityisellä vai julkisella puolella.
- Hän voi valita, missä maassa hän haluaa työskennellä.
- Hän on itse päättää myös sen, miten pitkälle hän erikoistuu tai erilaistaa osaamistaan.
- Kaiken kukkuraksi hän saa vapaasti perustaa yrityksen, jos sopivaa työpaikkaa ei muuten löydy.
Lisäksi hoitaja voi itse vaikuttaa elintasoonsa ja kuluihinsa esimerkiksi niin, että hän valitsee asuinpaikkansa edulliselta seudulta.
Sairaanhoitajan palkka ei ole pieni siksi, että hänen ammattiaan ei arvostettaisi. Itse asiassa on vaikea löytää suomalaista, joka ei arvostaisi hoitajien työtä.
Ongelmana ei ole myöskään ilkeä työnantaja, sillä sen tehtävä on huolehtia ensisijaisesti potilaiden hyvinvoinnista.
Aivan vastaavasti bisnespäättäjä on jumissa surkean hintansa ja huonojen katteidensa kanssa tasan niin kauan, kun hän ei myönnä olevansa omien päätöstensä uhri.
Tuskin sinäkään kärsit hinnoitteluongelmasta. Luultavasti kärsit tuotekehitysongelmasta. Pääset nostamaan hintojasi vain, jos kehität uuden, kilpailijoista erottuvan tuotteen tai palvelun.
