
Tarjous tappaa yrittäjiä
Eilen asiakkaani kertoi, että 95 prosenttia myyntikäynneistä johtaa kauppoihin. Kaikesta päätellen liikevaihdon voisi tuplata vuodessa. Matkassa on vain yksi mutka. Tarjousten naputtelu vie myyjiltä niin
Kirjoitamme Pölli tästä -blogia jokaiselle asiantuntijalle ja insinöörille tärkeistä aiheista, kuten tuotteistaminen, hinnoittelu, ratkaisumyynti, sisältömarkkinointi, strategia ja johtaminen.

Eilen asiakkaani kertoi, että 95 prosenttia myyntikäynneistä johtaa kauppoihin. Kaikesta päätellen liikevaihdon voisi tuplata vuodessa. Matkassa on vain yksi mutka. Tarjousten naputtelu vie myyjiltä niin

Pertti Haaparanta ihmettelee Akateemisessa talousblogissa, miksi niin monet haluavat lietsoa kriisitietoisuutta. Hän viittaa esimerkiksi vakavasti otettavien lehtien pääkirjoituksiin. Itse kiinnitin huomiota Talouselämän pääkirjoitukseen elokuun lopussa (30.8.2013).

Kampaamon omistaja valitti. Liian monet naiset haluavat saman staran käsittelyyn. Syntyy ruuhka. Asiakkaat ärisevät, kun aikoja ei löydy. Samaan aikaan taviskollegat lakaisevat aikansa kuluksi kutreja linoleumilta.

Tänään Digitoday raportoi, että uusi iPhonen sormenjälkitunnistus murtui hakkereiden käsittelyssä saman tien. Toisin sanottuna uutuuden arvo väheni, vaikka tuote säilyi täysin ennallaan. Tämä asia tuntuu

Tällä kertaa tuotteistaminen alkoi luontevimmin lopusta. Saimme konkreettisen maalin, joka helpotti myös hankkeen sisäistä markkinointia.

Eilen iltapäivällä aloittelin istuntoa Puustellin markkinointiryhmän kanssa. Myyntijohtaja Timo Leskinen vilkaisi läppäristä postejaan ja kiroili: ”Joka ainoa päivä joku lähettää vähintään yhden tällaisen mailin! Otsikko on aina

Olipa veikeä artikkeli Kauppalehdessä eilen (9.9.2013). Otsikko kuvasi pelin henkeä oivasti: ”Tornivaara puolustaa Dansken digistrategiaa.” Huomaa siis sana ”puolustaa”. Strategia vaikuttaa heti lupaavalta, jos se

Viime viikolla peräti kolme asiakastani kysyi, mistä palveluiden tuotteistaminen kannattaisi aloittaa. Monilla kun osaamista ja ideoita riittäisi. Runsaudenpula iskee. Suosittelen aina paketoimaan ensin raakileita, jotka

Uusin kirjani lähti painoon viime viikolla. Sen nimi on Tuotepäällikön pelastuspakkaus. Kauppaan se ehtinee vielä syyskuun aikana. Tuotepäällikön homma on merkillinen sattumavirka, johon ei voi

Sissy Oy:n porukka alkoi kapinoida tuotteistusprojektissa. Mutta hyvä niin. Älykäs verkkosivu osaa myydä tavalla, johon perinteinen esite ei koskaan taivu.

Projektiryhmä oli äänestänyt selkäni takana. Vielä edellisenä päivänä palvelun hinnaksi oli sovittu kymppitonni. Illan ja yön aikana lukema oli kutistunut hikiseen 500 euroon. Kun utelin

Ex-yhtiökumppanini Antti ”Eichman” Apunen huomasi hiljattain, ettei sade suostunut pysymään ulkona. Hän hälytti paikalle peltikattokauppiaan. Kattofirman edustaja ampaisi paikalle vielä samana iltana. Hän osoittautui todelliseksi

Juttelin tutun yrittäjän kanssa. Talvet hän pyörittää teollisuuden palvelubisnestä. Kesäisin hän viljelee mansikkaa. Tilalla käy kova sutina aina muutaman viikon ajan heinäkuun vaihteessa. Kuten tunnettua,

Aloin seurustella erään söpön mimmin kanssa 17-vuotiaana, eli 35 vuotta sitten. Nykyisin tuo ex-tyttöystäväni on vaimoni. Olemme yrittäneet käynnistää talomme remonttia jo yli vuoden ajan.

Organisaatio-olmi käpertyy hanakasti koloonsa aina valoisana aikana. Siellä se mutustelee pähkinöitä ja banaaneja niin, ettei palkanmaksaja – eli asiakas – pääse yllättämään. Ensimmäisen vaiheen turvavarustukset