
Tuotepäällikön pelastuspakkaus ilmestyy syyskuussa
Uusin kirjani lähti painoon viime viikolla. Sen nimi on Tuotepäällikön pelastuspakkaus. Kauppaan se ehtinee vielä syyskuun aikana. Tuotepäällikön homma on merkillinen sattumavirka, johon ei voi

Uusin kirjani lähti painoon viime viikolla. Sen nimi on Tuotepäällikön pelastuspakkaus. Kauppaan se ehtinee vielä syyskuun aikana. Tuotepäällikön homma on merkillinen sattumavirka, johon ei voi

Projektiryhmä oli äänestänyt selkäni takana. Vielä edellisenä päivänä palvelun hinnaksi oli sovittu kymppitonni. Illan ja yön aikana lukema oli kutistunut hikiseen 500 euroon. Kun utelin

Organisaatio-olmi käpertyy hanakasti koloonsa aina valoisana aikana. Siellä se mutustelee pähkinöitä ja banaaneja niin, ettei palkanmaksaja – eli asiakas – pääse yllättämään. Ensimmäisen vaiheen turvavarustukset

Piipahdin vaimoni kanssa sapuskalla Helsingin keskustassa. Päädyimme Ravintola Teatteriin. Kun olimme tehneet lounaasta selvää, päätimme vilkaista jälkiruokalistaa. Huomasimme, että ainakin kouluaikaiset ruåtsin kielen opintomme ovat

Hesari julkaisi eilen (5.8.2013) jatkoa perinteiseen ikärasismi-juttusarjaansa. Yhteistä näille kirjoituksille on se, että päätelmät ikäsyrjinnästä perustuvat arveluihin. Niin tälläkin kertaa. Hyvä toimittaja aloittaa henkilötarinasta. Tamperelainen

Listasin toukokuussa opuksia, joiden tarkoitus oli pudottaa sinut maan pinnalle. Jos kuvittelit itsestäsi liikoja, ehdottamani teokset kyllä romuttivat suuruudenhullut ajatuksesi. Jos olet ehtinyt näin nollata

Aloin vetää tuotteistusprojekteja vuosituhannen vaihteessa. Pian huomasin, että ihmisen muisti on hämmentävän hatara himmeli. Vaikka katselmukset seurasivat toisiaan viikon välein, useimmilla osallistujilla oli vain hähmäisiä

Aamupäivällä Erkki Esimies kuunteli käsi poskella riitapukareita. Heikki Huoleton oli unohtanut toimittaa tarjouksen. Mikko Myyntimies oli saanut asiakkaalta kurat niskaansa ilman omaa syytään. Erkki kuunteli

Kesäkuun alussa astui voimaan laki, jonka perusteella omakotitalonsa myyjä tai vuokraaja joutuu hankkimaan energiatodistuksen. Erityisesti yksi pykälänikkareiden tuotos on raivostuttanut sähkölämmitteisten talojen omistajia. Se on

Vierailin hiljattain Scandic-hotellissa. Pyyhetelineessä roikkui lappunen, joka sai ohimosuoneni sykkimään. Viestin aihe oli sinänsä aivan järkevä. Jos haluan puhtaat pyyhkeet, voin jättää likaiset pesualtaaseen. Se

Kaikki me pidämme itseämme ainutlaatuisina luomakunnan helminä. Niin ajattelevat myös asiantuntijat. Silti muutamat merkilliset logiikan kukkaset toistuvat vähän väliä. Ne yhdistävät nimenomaan akateemisesti koulutettua ihmiskunnan

Luultavasti sinunkin sähköpostiisi putoilee pläjäyksiä, joissa on omituinen häntä. Tässä katkelma sanomasta, jonka sain hiljattain: Tämä viesti ei ole tarkoitettu julkaistavaksi. Tämä viesti sisältää tietoa, joka

Tiedotusvälineissä pyörii parhaillaan kampanja palkattomia ylitöitä vastaan. Sen takana on akavalainen Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry. Mielestäni viesti kaipaa vastapainoa. Tässä vasemmalla alkuperäinen mainos. Oikealta löydät

Jon Stegnerin sisäinen markkinointi tehosi, koska hän äkkäsi kaataa valtavan hansikasvuoren neuvotteluhuoneen pöydälle.

Hakkasin hammondia hetken aamutuimaan. Mietiskelin, miten puhetta pitäisi sorvata, että pilkkivän yleisöaineksen osuus vähenisi. Pläjäyksen löydät Retoriikan kesäkoulun blogista: Kuinka tapat haukotukset – 7 käytännön