Lottovoittaja kiertää kehää
Hesarin hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaa onnitteli itseään kolumnissaan On lottovoitto sairastaa Suomessa (HS 20.2.2016). Hän oli saanut infarktin, jonka hoito maksoi hänelle vain 32,50 euroa. ”Jos tämä kohdalle
Kirjoitamme Pölli tästä -blogia jokaiselle asiantuntijalle tärkeistä aiheista, kuten tuotteistaminen, hinnoittelu, ratkaisumyynti ja johtaminen.
Hesarin hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaa onnitteli itseään kolumnissaan On lottovoitto sairastaa Suomessa (HS 20.2.2016). Hän oli saanut infarktin, jonka hoito maksoi hänelle vain 32,50 euroa. ”Jos tämä kohdalle
Sanoma-talossa on selvästi pohdittu, että täytyyhän pakolaiskriisistä seurata myös jotain myönteistä. Hesari julkaisi eilen (23.2.2016) sivun kokoisen jutun, jonka otsikko oli Maailman myllerys toi työpaikan.
Kymmenisen vuotta sitten Sampo-pankki (nimi on tahallaan kirjoitettu oikein) lanseerasi Asuntolainapäätös tunnissa -kampanjansa. Siitä tuli hitti. Käytän edelleen tuota Mainostoimisto Bobin muinoin keksimää tuotteistusta koulutusteni esimerkkinä
Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto oli alkuviikosta A-studiossa keskustelemassa pakolaisongelmasta. Siitä tuli mieleen hauska tapaus muutaman vuoden takaa. Espoolaisella alakoululla vietettiin Eurooppa-päivää. Sen kunniaksi Haavisto oli kutsuttu kertomaan lapsille
Käväisin pitkästä aikaa polttamassa päreeni Postin konttorissa. Halusin lähettää 12-kiloisen paketin rapakon taakse New York -nimiseen tuppukylään. Koska boksissa oli arvotavaraa, päätin vakuuttaa sen 1500 euron arvosta. Optimistisesti
Taloustieteilijät käyttävät usein esimerkkeinä vettä ja timantteja. Vaikka vesi on jokaiselle ihmiselle täysin välttämätön hyödyke, se on silti (länsimaissa) puoli-ilmaista. Esimerkiksi Suomessa laadukkainkin hanavesi maksaa
Menestyvän teollisuusyhtiön johtaja kertoi aikoinaan, että aina muutaman vuoden välein on pakko käynnistää yt-neuvottelut milloin mistäkin syystä. Näin yhtiö pääsi eroon heikoimmista työntekijöistään. Firman tuottavuus pompsahti jopa 20
Perjantaisen Talouselämä-lehden (29.1.2016) Pomo & Väisänen -pilakuva osui hermoon. Koska tuskin saisin kopioida kuvaa laillisesti, tyydyn kuvaamaan sen näin verbaaliakrobatian keinoin: Pomo (marssii toimistolle): ”Olin
Kulutin monta vuotta Livescriben sähköisiä kyniä. Ikävä kyllä ne olivat aika rasittavia kapineita monestakin syystä. Esimerkiksi sitä en koskaan ymmärtänyt, miksi helkkarissa rakkine täytyi erikseen käynnistää painikkeesta.
Tapasin eilen kolme opiskelijaa Jyväskylästä. He olivat perustaneet opintoihinsa liittyvän (tilapäisen) yrityksen. Liikeidea kuulosti aika hienolta ja omaperäiseltä. Toimialakin oli ihan omanlaisensa. Toisaalta mieleeni tuli
Claudia Goldin on taloustieteen professori Harvardissa. Hän on voittanut monia alansa palkintoja. Ei siis mikään tyhmä täti, vai mitä?
Hän on kuitenkin esimerkki siitä, ettei edes maailman arvostetuimman yliopiston professori hoksaa tuotteistaa osaamistaan.
Iisalmen ihme Genelec Oy päätyy usein lehteen, kun toimittaja tarvitsee esimerkin suomalaisesta vientikaupan kestomenestyjästä. Kutkuttavaa firmassa on myös se, että putiikki nököttää keskellä ei mitään.
Marcus osallistui viime vuonna sekä tuotepäällikkö- että hinnoittelukurssilleni. Hän oli törmännyt tuotteistustöissään ongelmaan. Sähköpostiini tupsahti tiukka kysymys: ”Kuinka palveluni myyntikate lasketaan? Olisiko sinulla jokin hyvä
Piipahdin viime viikolla Kokkolassa paasaamassa tuotteistamisesta. Osallistujia seminaariin ilmestyi 140, joista suurin osa yrittäjiä. Juttelimme törkeistä lupauksista. Käytin esimerkkinä Hämeen Laaturemontti Oy:n napakkaa lupausta ”Kattoremontti kahdessa päivässä.”
Nuoret yrittäjät utelevat usein, mitä blogeja tai lehtiä suosittelisin. Mutta on tosi vaikeaa sanoa tuntemattomille, mitä heidän kannattaisi lukea. Listaankin nyt sen sijaan vain omat lehtitilaukseni
Keksijänero Thomas Alva Edison istui usein patenttikonttorissa. Hän tutki muiden patenttihakemuksia. Hän osasikin soveltaa ideoita – olivat ne alun perin hänen omiaan tai eivät.
Mikset sinä tekisi samoin? Ideat ovat vapaata riistaa. Niitä ei voi patentoida. Siksi ideoita kannattaa pölliä, soveltaa ja yhdistellä.
Pölli tästä -blogi on tarkoitettu insinööreille, yrittäjille ja johtajille, joita kiinnostaa tuotteistaminen, hinnoittelu, myynti ja markkinointi. Löydät täältä liikeideoita, palvelukonsepteja, kampanjoita ja näkökulmia.
Pölli tästä valittiin Digitodayn Blogit kunniaan 2008 -kilpailun ammatti- ja teknologiablogien voittajaksi. Lisäksi tuomaristo antoi kunniamaininnan sisällön kielellisestä rikkaudesta