














Yrittäjän vinkki työttömälle
Hankolainen Kati Heikkilä kirjoitti tänään Hesariin, ettei hän ole saanut töitä. Hän on valmistunut solu- ja molekyylibiologiksi puolitoista vuotta sitten. Heikkilä kertoo hankkineensa jonkin verran työkokemusta.
Hankolainen Kati Heikkilä kirjoitti tänään Hesariin, ettei hän ole saanut töitä. Hän on valmistunut solu- ja molekyylibiologiksi puolitoista vuotta sitten. Heikkilä kertoo hankkineensa jonkin verran työkokemusta.
Luin Forbes-sivuston blogipostausta, kun silmään pisti pari kiinostavaa yksityiskohtaa. Tässä näkymä verkkosivulta: Sivun yläreunassa on sinisessä boksissa WriteThat.name-nimisen ohjelmiston* ilmoitus. Otin kyseisen sovelluksen koekäyttöön noin
Jon Stegnerin sisäinen markkinointi tehosi, koska hän äkkäsi kaataa valtavan hansikasvuoren neuvotteluhuoneen pöydälle.
Oletko aina ihmetellyt mainosmyyjien epämääräisiä brändihorinoita? Onko kyse taikauskoisten harhoista? Kerron arkisen esimerkin. Kohta tiedät, mitä brändi tarkoittaa käytännössä. Menin kauppaan. Päätin ostaa appelsiineja. Puskin
Ostin hetki sitten kiinnostavan, uunituoreen raportin. Madridin ja Ohion yliopistojen tutkijat selvittivät, miten tietyt rituaalit vaikuttavat asenteisiimme. Miten ihmiset pääsisivät eroon kielteisistä ajatuksista? Voisiko niitä
Tutkimusten perusteella 60–70 prosenttia meistä pitää symmetrisistä kasvoista. Reaktio ei ole tietoinen. Vain harvat koehenkilöt huomaavat tai myöntävät, että symmetria vaikuttaa heidän arvioihinsa. Ovatko symmetriset
Suomalaisia riivaa sisäsyntyinen pakko myydä halpaa köyhille. Mesimarja pitäisi brändätä miljonäärien marjaksi.
Vuosi sitten pohdin vaimoni kanssa, ostaisimmeko uuden talon. Löysimme lupaavan kohteen, jonka rakennustyöt olivat vasta alkamassa. Pyörimme tontilla moneen kertaan. Periaatteessa kaikki vaikutti hyvältä. Mutta
Vierailin eilen Visual Impact Oy:ssä. Yrittäjä Annika Varjonen on merkillinen yhdistelmä bisneskonsulttia ja kuvittajaa. Hän sitä paitsi molempia täysin sujuvasti myös englanniksi, mistä olen tosi
Hiljattain päättyi taas yksi Noste-suolakaivos. Tuotteistusprojektiin osallistui reilut puoli tusinaa myynnin ja markkinoinnin ammattilaista. Pyysin palautetta. Ryhmä tuntui ihmettelevän, etten sitten jaksanut rähjätä katselmuksissamme juuri
Kävin pari päivää sitten myyntikäynnillä toimitusjohtaja Kimmo Haapaniemen luona. Hän vetää Kontaktia Oy:tä, joka myy mm. Google-markkinointipalveluja pk-yrittäjille. Liikevaihtoa Kontaktia tahkoaa noin 7 miljoonaa euroa vuodessa.
Lueskelin tuoretta Tietokone-lehteä. Aviisi käsitteli sähköpostia ja Redesigning 925 -projektia, jonka takana olivat Pekka Pohjakallio ja Saku Tuominen. Parivaljakko on ideoinut Kansallisen sähköpostin siivouspäivän (8.
Arvostelen Hesaria usein ja mielelläni, koska se kestää sen. Tänään totesin, että on aivan pakko vaihteeksi myös kehua. Lehti on julkaissut ahkerasti juttuja, jotka käsittelevät
Sain eilen eräältä blogini lukijalta rakentavaa palautetta. Olen kuulemma ennakkoluulojeni vanki. Lohdutin taiteensa puolesta loukkaantunutta primadonnaa, että hänkin toimii täysin ennakkoluulojensa varassa. Jos hän kadottaisi
Kotini tuntumassa nököttää iso ostoskeskus. Parkkihallista yläkertaan nousee moottoroitu ramppi tai ”rullamäki”. Siis sellainen, johon voi huoletta puskea katumaasturin kokoiset ostoskärryt. Nousu on niin loiva,