
Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki
Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Myin Noste Oy:n liiketoiminnan uusille yrittäjille kaksi viikkoa sitten. Kulahtanut yrittäjänkaakki saa tästä kohta kyydin liimatehtaalle.

Ammattiylpeyden tuotteistaminen on ikivanha käsityöläisen ja taiteilijoiden tapa. Kun joku on ylpeä työstään, hän uskaltaa liittää nimensä lopputulokseen. Johtajan kannalta se on keino varmistaa, että työntekijät ottavat vastuun tekemisistään.

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Marxin veljesten elokuvat eivät päätyneet jättimenestykseksi sattumalta. Sankareiden kohellus hämärtää sen tosiasian, että he olivat salaa nerokkaita tuotekehittäjiä.

Helmikuun alussa 2021 maksoin vuosimaksun sovelluksesta, joka lienee viidestoista käyttämäni CRM-järjestelmä. Mutta se on luultavasti vain tilapäinen ratkaisu. Kuudestoista ohjelmisto on jo kiikarissa.

Blackmagicin insinöörejä vaivaa tiedon taakka. Edes meille taviksille tarkoitetun ATEM Mini -videomikserin käsikirja ei kerro, missä järjestyksessä rakkine käsittelee videokuvan päälle tulevia avainnuskerroksia.

Videoneuvottelu on raivostuttava, jos joku pitää kameransa pimeänä. Miltä kasvonsa peittävä vastapuoli tuntuisi perinteisessä palaverissa? Tee asialle jotain. Lähetä neuvotteluetiketti etukäteen.

Tarkistuslista on ehkä toimivin työohjeen muoto koskaan. Sitä jokainen jaksaa käyttää. Siksi se säästää sekä ihmishenkiä että työpaikkoja.

Moni kuvittelee edelleen, että etäprojekti on jokin rupuversio ns. oikeasta projektista. Todellisuus on aivan toinen. Videoneuvotteluna hoidettu kokous tai katselmus on usein tehokkaampi kuin perinteinen

Usein tuotteistaminen tarkoittaa juuri sitä, että tuotteen ulkoisilla ominaisuuksilla on mahdollista kasvattaa myyntiä. Miksi sitten lähes kaikki särkylääkkeet ovat edelleen valkoisia pillereitä? Toivottavasti lääketehdas ei ole kysynyt asiaa asiakkailtaan.

Onko kirpun kokoisilla tavaramerkin symboleilla vaikutusta asiakkaittesi käytökseen? Päätin testata asian. Tulokset vetivät hiljaiseksi.

Viime päivinä olen taas törmännyt monta kertaa siihen, miten asiantuntija yrittää selittää yksinkertaisia asioita mutkikkaiksi. Älä sinä sorru samaan. Asiakkaasi haluaa jotain ihan muuta.

Applen kallis uutuus kasvattaa myyntiä luultavasti myös täällä, vaikka sen hinnoittelu menisi aivan yli hilseen jokaiselta suomalaiselta. Jopa 60 tonnia maksavan huippumallin epäsuorat vaikutukset saattavat

Monilahjakkaiden yrittäjien täytyy näköjään aina häröillä kaikenlaisiin sivubisneksiin. Tällä kertaa se on t-paitojen painatusbisnes. Kerro mielipiteesi: mitä puutteita löydät Natua-verkkokaupasta?
Tuotteistaminen tarkoittaa työtä, jonka ansiosta palvelun ostamisesta tulee helppoa ja sen toimittamisesta kannattavaa. Se edellyttää, että tuotteistaja paketoi höttöisen ja epämääräisen palvelunsa selkeäksi palvelutuotteeksi.
Tuotteistaminen on ratkaisu ongelmaan, joka riivaa miljoonia insinöörejä. Heillä olisi usein valtavasti osaamista. Mutta vain pieni osa siitä muuttuu koskaan konkreettisiksi hyödyiksi tai rahaksi. Se johtuu viestintäongelmasta.
Asiantuntija ei osaa kuvata palveluaan, ohjelmistoaan tai tuotettaan (tai niiden yhdistelmää) niin, että ostaja ymmärtäisi löytäneensä ratkaisun johonkin ongelmaansa. Tuotteistamisen idea on kuroa ostajaa ja myyjää erottava viestintäkuilu umpeen.
Oletetaan, että ulkomainen ostaja ottaa yrityksesi haltuun. Uusi omistaja antaa potkut työntekijöille. He lähtevät siltä seisomalta, eivätkä koskaan palaa.
Seuraavana päivänä yritykseen tulee uusi joukko saman alan ammattilaisia, mutta he eivät ole koskaan ennen kuulleet palvelustasi. Jos näin uusittu firma tuottaa parin viikon sisällä samaa palvelua kuin ennenkin, palvelusi oli hyvin tuotteistettu. Sitä voi kutsua palvelutuotteeksi.
Miten uusi henkilöstö sitten voisi edes periaatteessa jatkaa jopa vuosien kehitystyötä vaatineen palvelun tuotantoa? Se on mahdollista vain dokumentaation perusteella.
Tuotteistaminen tarkoittaa toki muutakin kuin dokumentointia. Mutta se on edellytys sille, että palvelutuotteesi voisi todella monistua.
Millainen olisi kymmenen pisteen tuotteistus? Sellainen voi olla franchising-konsepti, joka tarkoittaa kokonaisen palveluliiketoimintamallin tuotteistettua ja monistuvaa versiota.
Esimerkiksi McDonald’sin ravintolakonsepti on palvelubisnestä, joka vaatii huomattavasti asiantuntemusta ja monistuu erittäin tehokkaasti. Kuten McDonald’s itse sanoo, se palvelee yhtä asiakasta kerrallaan. Kyse on siis henkilökohtaisesta palvelukonseptista.
Usein insinööri pelkää, että tuotteistaminen ja vakioitu palvelutuote estää asiakaskohtaiset ratkaisut. Todellisuudessa ratkaisumyynti ja tuotteistaminen sopivat hyvin yhteen.
Massaräätälöinti on konseptina tuttu jokaiselle uuden auton ostajalle. Jokainen tuoteyksilö on erilainen, vaikka se koostuu standardikomponenteista.
Myös palvelutuote on koottavissa tuotteistetuista vakio-osista. Silti kokonaisuus vaikuttaa asiakkaasta juuri hänen tarpeisiinsa räätälöidyltä.